Alavuden kaupunki kesä_2025
Torstai 21.8.2025 | Soini, Veini
Influenssa-, korona- ja RS-virukset kuormittavat terveydenhuoltoa. Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki totesi 9.1. järjestetyssä kokouksessaan, että Etelä-Pohjanmaalla kiertää tällä hetkellä varsin runsaasti erilaisia hengitystieinfektioita. Vuoden 2022 viimeisillä viikoilla influenssatapausten määrä lisääntyi viikoittain. Myös influenssaan liittyvät yhteydenotot sote-keskuksiin ovat lisääntyneet merkittävästi. Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 19 koronapotilasta. Sote-keskusten vuodeosastoilla koronapotilaita...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Kirjoitin joulukuun alussa laulujoutsenten äkkinäisestä, joukkomuutosta pois pesintäjärviltään. Ajankohtana, kun jokien, tulo- ja lähtölahdissa oli vielä sulaa vettä. Lisäksi jokiuomat virtasivat tuolloin vuolaasti avoimina. Aikaisempina vuosina näin ei ole tapahtunut. Kansallislintumme ovat sinnitelleet yleensä näillä leveysasteilla pakkasissa ja pyryissä Viihtyneet aina niin pitkään talvisin,...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Tasavallan presidentti on nimittänyt torstaina 5. tammikuuta tradenomi, kansanedustaja Mikko Savolan uudeksi puolustusministeriksi. Samalla presidentti vapautti pyynnöstä Antti Kaikkosen valtioneuvoston jäsenyydestä ja puolustusministerin tehtävästä. Presidentin esittelyn jälkeen pidetyssä valtioneuvoston yleisistunnossa päätettiin muutoksista ministerien työnjakoon ja sijaisuuksiin sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokoonpanoon. Lisäksi ministeri Savola...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Tuuri F-cup rallisarjan aloituskisa kurvataan tämän vuoden osalta, lauantaina 11.2.2022. Kyseessä on ensimmäinen Tuuri Ralli. Kilpailukeskuksena toimii Keskisen kyläkaupan sisä- ja ulkotilat. Pääjärjestäjänä on Alavuden Urheiluautoilijat, apunaan myöskin muiden EP:n UA-seurojen toimijoita. Rallin päätoimihenkilöinä ovat, vuosikymmenien kokemuksen kartuttamilla taidoilla järjestävän seuran osaajat. Höystettynä muutamilla muiden...
Pian käynnistyy Soinissa, Vuorenmaassa alamäki-luistelubaanalla harjoittelu ja MM-tason kilpailu helmikuussa. Itävallan lisäksi kilpaillaan USA:ssa ja Ranskassa tammikuussa. Helmikuussa kiertue matkaa uudestaan Pohjois-Amerikkaan, jossa luistellaan Kanadan ja USA:n osakilpailut ennen Suomen Rautalampia ja Soinissa 24.–25.2. järjestettävää päätöskisaa. Soinin Sisu ry on vuokrannut Vuorenmaan rinteen alueelta maa–alan, jonne...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Pohjanmaan poliisin mukaan Alavudelta kadonnut 65-vuotias mies lähti ajamaan kohti Soinia maanantaina 02.01.2023 noin puolenpäivän aikoihin Mies lähti noin kello 12 ajamaan Alavudelta Soiniin valkoisella Volkswagen Transporterilla. Auto on vuosimallia 1998, ja sen rekisteritunnus on MIK-622. Koska mies on liikkeellä autolla, hän voi liikkua myös...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
sumu
5 ° C
5 °
1.2 °
95%
0.5kmh
20%
pe
15 °
la
9 °
su
15 °
ma
12 °
ti
8 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450