Uusivuosi2026_AI
Maanantai 16.3.2026 | Ilkka
Energiequelle otti kuluneen vuoden aikana käyttöön 15 voimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 50 megawattia. Energiequelle GmbH:lla on takanaan menestyksekäs vuosi: Yrityksen liikevaihto oli 80 miljoonaa euroa. Tulokseen päästiin rakentamalla yhteensä 15 tuulivoima- ja aurinkovoimalaitosta, joihin lukeutui myös ns. repowering-projekti. Hankkeiden yhteenlaskettu teho on noin 50...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on siirtynyt pandemian perustasolle 23.3.2021. Eilen todettiin ainoastaan yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntojen kokonaismäärä on 708. Koronarokotukset etenevät alueellamme suunnitellusti Pfizer-BioNTechin ja Modernan rokotteilla. Ensimmäisen rokotteen on saanut 13,8 % alueen väestöstä ja toisen annoksen (tehosterokote) on saanut 1,2 %. Koko...
Kokoomuksen kansanedustajat Paula Risikko ja Janne Sankelo ovat huolissaan maatalousyrittäjien lomituspalveluiden saatavuudesta tilanteissa, joissa yrittäjä hakee apua taloudellisista velvoitteista selviämiseen. ”Talousvaikeuksissa olevan maatalousyrittäjän ei ole mahdollisuus saada yksityishenkilön velkajärjestelyn tai yrityssaneerauksen hakemisen aikana lomituspalvelua, vaikka hänen elämäntilanteensa saattaa olla hyvin raskas, ja hän on voinut...
Tiedätkö mistä kunnasta löytyy Tove Janssonin ainoa alttaritaulu? Entä oletko kuullut nuoresta tytöstä nimeltä Kyllikki Saari, jonka kohtalo toi koko Suomen yhteen? Miltä mahtaa näyttää Suomen pienin taidetila? Etelä-Pohjanmaa on täynnä tutkittavaa, ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Etelä-Pohjanmaan liiton koordinoima Kulttuurikartta ohjaa asukkaita alueen kuntien kauniiden ja...
Maatalousavustukset viime vuodelle on myönnetty, tukea myönnettiin noin 2 miljardia euroa. Tuesta 1,7 miljardia summasta on viljelijätukia. Koko summasata 1,2 miljardia on kansallista rahoitusta ja noin 800 miljoonaa EU-rahoitusta. Kuusiokunnan alueella suurimmat tuet saivat Kuudestaan ry. Alavudelta ja Mullivainio Oy Ähtäristä. Kuudestaan ry:n saama hanketuki-rahoitukseen oli...
Tiedote alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokouksesta 23.3.2021 Nyrkki määritteli Etelä-Pohjanmaan palanneen pandemian perustasolle. Linjaus tehtiin Nyrkin ylimääräisessä kokouksessa tiistaina 23.3.2021 ja se annettiin tiedoksi THL:lle. Perustasolle siirtymistä arvioitiin tartuntojen ilmaantuvuuden, sairaalahoidon tarpeen, tartunnanjäljityksen ja positiivisten näytteiden osuuden perusteella. Etelä-Pohjanmaalla tartuntatautitilanne on pysynyt vakaana viimeiset kolme kuukautta. Tartuntojen...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
1.6 ° C
1.6 °
1.2 °
90%
3.1kmh
100%
ti
2 °
ke
5 °
to
6 °
pe
5 °
la
6 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450