Maanantai 6.4.2026 | Ville, Vilho, Viljami, Jami, Vilhelm, Vili
Kuninkuusravit Jyväskylässä eivät näkyneet suoranaisesti Sisä-Suomen poliisin tehtävissä. Tapahtuma-alueelta tai sen läheisyydestä tuli ainoastaan yksi tehtävä, jossa poliisi auttoi väsyneen juhlijan lepäämään henkilön suojaamiseksi. Yleisesti ottaen poliisilakiperusteisesti eli henkilön itsensä suojaamiseksi tai rikoksien ja häiriöiden estämiseksi kiinniotettuja oli aamuun mennessä hieman tavanomaista viikonloppua useampia, mutta...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kriisiapua Seinäjoen ampumavälikohtaukseen liittyen Lauantaina 27.7. myöhäisillalla tapahtui Seinäjoella ampumavälikohtaus, jossa useat paikalla olleet ovat joutuneet vaaraan. Pohjanmaan poliisi on tiedottanut asiasta verkkosivuillaan. Tapahtuneesta ovat uutisoineet myös useat eri mediat. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kriisiapua ihmisille, joita ampumavälikohtaus on koskettanut. Yhteyttä voi ottaa Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja kriisipäivystykseen....
Kahden ravintolassa olleen seurueen välillä oli tullut jonkinlaista riitaa ja tämän jälkeen ravintolassa alkoi osapuolten välillä ampuminen. Tämänhetkisten tietojen mukaan tapahtuman yhteydessä on ammuttu useita laukauksia useampien eri henkilöiden toimesta ja useat ravintolassa olleet ovat joutuneet vaaraan. Ainakin viisi henkilöä ovat saaneet osumia luodeista ja toimitettu...
Rankkasade nosti keskiviikkona 24.7. alkuillasta vettä Seinäjoen keskussairaala-alueen M-talon sisätiloihin, 0-kerrokseen. Sadevahingoista ei ole aiheutunut haittaa M-talon asiakkaille, potilaille tai henkilökunnalle. Toiminta rakennuksessa jatkuu normaalisti. Veden nousu rakennuksen 0-kerrokseen huomattiin eilen alkuillasta. Pystysadevesiviemärin tarkastusluukun kansi oli pettänyt ja vettä valui lattialle sekä hissikuiluun. Työntekijä hälytti...
Eilen iltapäivällä ajossa ollut puimuri syttyi palamaan Norpakantiellä Alajärvellä. Puimuri paloi kokonaan, muttei aiheuttanut kummenpaa vahinkoa ympäristölleen, ei henkilävahinkoja sattunut, kertoi päivystävä palomestari Marko Latvala. Syttymissyy ei ole tiedossa.  
Carita Laukkonen- TUULISSA JA PILVISSÄ Villa Väinölässä 2.8.-23.8.2024 Taiteilija muistaa rakastaneensa  piirtämistä jo lapsena mutta urheilu vei nuoruusvuosina mennessään. Evijärveläinen Carita Laukkonen alkoi  maalata kolmannen lapsen synnyttyä vuonna 2020 ja teki ensimmäisen tilaustyönsä vuonna 2021. Siitä alkaen teoksia alkoi mennä kaupaksi enemmänkin. ”Kaikista maalauksista olen myynyt...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
2.8 ° C
3.2 °
2.8 °
94%
4.1kmh
100%
ti
4 °
ke
3 °
to
2 °
pe
4 °
la
5 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450