Alavuden kaupunki_Toivo_Kuula_Laulukilpailu_2025
AA-Lippo, Oulu_110725
Maanantai 7.7.2025 | Klaus, Launo
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Taideyhdistyksen juhlii 40- vuotistaivaltaan juhlanäyttelyn merkeissä Galleria Virinässä. Näyttelyyn voi tutustua lokakuun loppuun saakka. Näyttelyn juhlallisia avajaisia vietettiin keskiviikkoiltana kutsuvierasyleisön läsnä ollessa. Juhlan virallisen avauksen suoritti Virtain Taideyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Ylimys. - Virrat on taiteilijakaupunki. Jo 1800- luvulta lähtien, jolloin Torisevan polkuja kulki aikoinaan...
Eteläpohjalaisuuden teemat eivät näy alueen kulttuurimatkailussa. – Eteläpohjalaisen identiteetin ja imagon välillä ilmenee ristiriitaisuutta, joka on herättänyt painetta niiden väliselle uudelleenmäärittelylle, toteaa FM Rauni Rannanjärvi. Rannanjärvi on tehnyt aiheesta pro-gradu-tutkielman, jossa hän tarkastelee tämän ristiriitaisuuden vaikutuksia alueen omaleimaisen kulttuuriperinnön hyödyntämiseen ja ilmenemiseen maakunnan kulttuurimatkailussa. Rannanjärvi toteaa, että...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina olla myöntämättä avustusta Vaskiveden Nuorisoseura ry:n seurantalon maalämpöremontin kustannuksiin. Nuorisoseura oli toimittanut kaupunginhallitukselle 24500 euron suuruisen avustushakemuksen liittyen yhdistyksen toteuttamaan maalämpöremontin kustannuksiin. Hakemuksen mukaan avustustarve on ilmennyt, koska Kotiseutuliiton avustus toteutui ennakoitua alhaisempana valtion rahoituksen alentuessa ja kustannustaso nousi...
Pentti Hautala / J-Pnews Alavutelaisen rehtorin / kirjailijan Arto Juurakon "Pienestä ISOKSI" Töysän Säästöpankki-säätiön tuloksellisesta toiminnasta kertovan kirjan julkistamistilaisuudesta Töysän Nuorisoseuralla muodostui todellinen viihtyisä kansanjuhla. Eläkkeellä oleva, Alavuden OmaSp:n johtaja Heikki Teppo ja säätiön entinen valtuuskunnan pj. Irja Koski,saivat kätellä juhlaan tervetulleeksi pankin toimi-ja luottamushenkilöitä  sekä...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Lions Club Virtain järjestämä kuorojen syyskonsertti tarjosi nautinnollisen musiikkitilaisuuden Virtain kirkossa lauantai-iltana. Konsertissa esiintyivät Waskikööri johtajanaan Marjaana Martin, Virtain Mieskuoro johtajanaan Annamari Ylä-Soini ja Virtain Naiskuoro johtajanaan Mirja Latva-Laturi.                     Kaikkien kuorojen ohjelmisto oli taitavasti valittu illan konserttiin, että siitä löytyi isänmaallisista lauluista, kansanlauluista, hieman...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginvaltuuston tiloissa järjestettiin keskiviikkona kuntalaistilaisuus, jossa jaettiin alustava tietoa Perinnekylän kehittämisestä ja kuultiin paikalle saapuneiden henkilöiden omia ideoita alueen kehittämiseksi. Tilaisuuden avasi kaupunginjohtaja Henna Viitanen. Hän kertoi, että Perinnekylä on tietysti ollut meille keskustelun aihe jo monien vuosien ajan, että jotain pitäisi tehdä ja...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
16.6 ° C
16.6 °
16.2 °
89%
3.6kmh
100%
ti
13 °
ke
18 °
to
21 °
pe
23 °
la
25 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450