ALAVUDEN KAUPUNKI  valokuvakilpailu
Lauantai 11.5.2024 | Osmo

Muut

Alajärven kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 23.10. KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2024 / KORJAUS Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17....
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen rokotuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeita. THL on yhtenäistänyt influenssa- ja koronarokotteen sairautensa perusteella saavat riskiryhmät, minkä vuoksi rokotukset voidaan tarjota heille yhtä aikaa.Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella influenssa- ja koronarokotusten sähköinen ajanvaraus avataan 25.10.2023 klo 8. Sähköinen ajanvaraus onnistuu hyvinvointialueen...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue pärjäsi erinomaisesti THL:n tekemässä hyvinvointialueiden välisessä vertailussa kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyssä Terveydenhuoltolaissa on säädetty enimmäisajat kiireettömään hoitoon pääsylle eri terveydenhuollon osa-alueilla. Erikoissairaanhoidossa kiireettömään hoitoon pääseminen edellyttää lääkärin lähetettä. Hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmessa viikossa lähetteen saapumisesta, ja...
Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä kohdensi vuonna 2022 n. 3 miljoonan euron rahoituksen harvaan asuttujen alueiden matkailun kehittämiseen. Tämä matkailuun suunnattu kehittämishankerahoitus mahdollisti erityislaatuisen luonto-, ruoka-, kalastus- ja metsästysmatkailun kehittämisen harvaan asutulla maaseudulla. Hankehaku oli valtakunnallinen ja koski koko Suomen harvaan asuttuja alueita, Ahvenanmaata lukuun...
PTV mansikkasumppa1
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 9.10.2023 Alavuden kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden osalta valtuustolle esitettäväksi työllisyyspalveluja järjestävän Kymppi -työllisyysalueen järjestämissuunnitelman sekä kuntayhtymä Kympin perussopimuksen. Asiakirjoilla sovitaan kymmenen kunnan yhdessä muodostamasta työllisyysalueesta vuoden 2025 alusta, ja työllisyyspalvelujen järjestämisestä. Asiakirjat toimitetaan valtioneuvostolle hyväksyttäväksi jäsenkuntien valtuustojen päätösten jälkeen. Kuntalain 26 § mukaan...
Huijarit tavoittelevat taloudellista hyötyä  Poliisi on varoittanut muutaman viime vuoden aikana useasti erilaisista huijareista, jotka tänä päivänä toimivat pääosin tietoverkoissa. Näiden huijauksien uhriksi voi joutua kuka tahansa, mutta iäkkäämmällä väestöllä riski joutua uhriksi on muita suurempi. - Rikolliset pyrkivät käyttämään hyväkseen toimintakykyä alentavaa sairautta ja usein...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Pikasuutari avoinna
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
TREDU-puhtausalanammattilainen
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
11.1 ° C
11.2 °
11.1 °
37%
7.2kmh
0%
su
11 °
ma
12 °
ti
18 °
ke
19 °
to
22 °
-mainos-