Kirkkoherra Hannu Haukkalan valokuva Virtain kirkon sakastin seinälle

0
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jukka Veija kiinnittämässä kirkkoherra Hannu Haukkalan valokuvaa kirkon sakastin seinälle.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews                                                                                                     

Virrat

Virtain seurakunnan entisen kirkkoherran Hannu Haukkalan valokuva kiinnitettiin 250-vuotisjuhlavuotta viettävän Virtain kirkon sakastiin seinälle pienen juhlallisuuksien muodossa tiistaina.

Haukkala tuli töihin Virroille 1.5.1992. Hän aloitti kirkkoherrana 1.1.1996 ja toimi kirkkoherrana, kunnes jäi eläkkeelle 30.4.2023. Haukkala on pisimpään Virtain seurakuntaa palvellut kirkkoherra. Ennen kuin siirryttiin sakastin puolelle, saatiin kirkon puolella nauttia ainutlaatuisesta, kahden rovastin, Hannu Haukkalan ja Jukka Taskisen musiikkiesityksestä.

Vt. kirkkoherra Jukka Taskinen, rovasti Hannu Haukkala, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jukka Veija ja talouspäällikkö Tuija Tolvanen.

Sakastin puolella kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jukka Veija lausui seurakuntalaisten, hallinnon, viranhaltijoiden ja työntekijöiden puolesta kiitokset Hannu Haukkalalle pitkästä työrupeamasta kirkkoherrana Virtain seurakunnassa ja pääsystä tähän kirkkoherrojen kuvien suureen joukkoon.

Vt. kirkkoherra Jukka Taskinen kiitti Hannu Haukkalaa yhteisistä työvuosista. -Sinä olet ollut ystävällinen mies.

Kaksi rovastia, Hannu Haukkala ja Jukka Taskinen musisoimassa.

Virtain seurakunnan edustajien lisäksi Hannu Haukkalan valokuvan kiinnittämistilaisuuteen sakastin seinälle osallistui LC Virtain jäseniä puolisoineen. Hannu Haukkala on itsekin kyseisen klubin jäsen. – jr



 

Monologi PUUHISSA

JÄTÄ KOMMENTTI