Uusivuosi2026_AI
Sunnuntai 8.2.2026 | Laina

Muut

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue (HYVAEP) järjestää yhteistyössä Hyvinvointialueen nuorisovaltuuston, EP-Nuva kanssa järjestyksessä toisen alueellisen Nuorisofoorumin lauantaina 26.10.2024 Kauhajoella. Nuorisofoorumi on vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria kokoava tilaisuus, jossa pureudutaan ajankohtaisiin asioihin. Tapahtuman teemana on turvallisuus sekä maakunnan veto- ja pitovoima nuorten näkökulmasta. Aika: La 26.10.2024 klo 9.30-14.45 Paikka: IKH-Areena, Pikikuja 16, 61800...
Pentti Hautala Tämän vuosituhannen alussakin, vielä kesäisin ja varsinkin syksyllä, ennen talven tuloa putsattiin näköesteiksi kasvaneet risupöheiköt ja puut pois maanteiden läheisyydessä. Hommaa hoidettiin niin sanottuna työttömien työllistämistyönä. Tällaisesta toiminnasta oli monenlaista hyötyä. Näistä mainittakoon, että työtä vailla oleville järjestyi palkkatuloja ja samalla tekijä tunsi olevansa...
Pohjanmaan poliisi kertoi torstaina 17. lokakuuta viikonlopun maastoetsinnöistä Toholammilla, josta oli löydetty ihmisen käsivarsi. Etsinnöissä löytyi lisää ihmisen ruumiinosia iltapäivällä lauantaina 19. lokakuuta. Poliisilla ei ole toistaiseksi tiedossa, kuka vainaja on. Poliisi selvittää edelleen myös esimerkiksi kuolleen henkilön sukupuolta ja ikää. Poliisi ei ota tässä...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Taideyhdistyksen juhlii 40- vuotistaivaltaan juhlanäyttelyn merkeissä Galleria Virinässä. Näyttelyyn voi tutustua lokakuun loppuun saakka. Näyttelyn juhlallisia avajaisia vietettiin keskiviikkoiltana kutsuvierasyleisön läsnä ollessa. Juhlan virallisen avauksen suoritti Virtain Taideyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Ylimys. - Virrat on taiteilijakaupunki. Jo 1800- luvulta lähtien, jolloin Torisevan polkuja kulki aikoinaan...
Eteläpohjalaisuuden teemat eivät näy alueen kulttuurimatkailussa. – Eteläpohjalaisen identiteetin ja imagon välillä ilmenee ristiriitaisuutta, joka on herättänyt painetta niiden väliselle uudelleenmäärittelylle, toteaa FM Rauni Rannanjärvi. Rannanjärvi on tehnyt aiheesta pro-gradu-tutkielman, jossa hän tarkastelee tämän ristiriitaisuuden vaikutuksia alueen omaleimaisen kulttuuriperinnön hyödyntämiseen ja ilmenemiseen maakunnan kulttuurimatkailussa. Rannanjärvi toteaa, että...
KyKy – VaLePa 070236
Sydänliitto kiittää sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosta siitä, että epäonnistunut esitys tupakkalain muuttamiseksi vedetään pois eduskunnasta ja tilalle valmistellaan uusi lakiehdotus. Sydänliitto kannustaa hallitusta kieltämään uudessa lakiesityksessään kaikki makuaineet nikotiinipusseista. Eduskunnan jo hyväksymässä nikotiinipusseja koskevassa laissa hyväksyttyjä makuja olisivat olleet minttu, mentoli, puu, rosmariini, tee ja inkivääri....
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-17.8 ° C
-17.8 °
-17.8 °
85%
1kmh
0%
ma
-5 °
ti
-11 °
ke
-11 °
to
-12 °
pe
-7 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450