Alajärven Nuorisoseuralla vietetään itsenäisyyspäivän viikonloppuna koskettavia ja historiallista draamaa täynnä olevia hetkiä. Paikallisten tekijöiden käsikirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä “Elon retkellä siellä jossakin” saa ensi-iltansa lauantaina 6.12. klo 13.00, ja toinen esitys nähdään sunnuntaina 7.12. klo 15.00.
Näytelmä avaa ikkunan tavallisen suomalaisen perheen elämään ennen sotaa...
Töysän Ns:n Marrasmarkkinat suosion huipulla!
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/ Töysä
Töysän Nuorisoseuran järjestämät Marrasmarkkinat ovat jo monia vuosia olleet yksi maaseudun merkittävistä ja vetovoimaisista sekä suosituista tapahtumista.
-Ja vetovoima ja suosio yhä kasvaa sekä laajenee. Tämän sai sadat markkinoilla myyjät ja ostajat todeta nyt marraskuun viimeisenä lauantaina. Ns:n...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
-Meitä ihmisiä kiusaa nykyään monenlaiset vanhat -ja uudet tartuntataudit!
Koronan ja flunssien aiheuttamiin jälkitauteihin on monenlaisia lääkkeitä sekä rohtoja myytävänä. Mutta kuitenkin yleisesti asiantuntijat ovat todenneet, että HUNAJA on paras helpottava auttaja esimerkiksi yskittämiseen ym.
-Minulla itsellänikin on omasta kokemuksestani vissiä varmuutta hunajan parantavasta...
Valtioneuvoston yleisistunto päätti puolustuspolitiikan parlamentaarisen ryhmän asettamisesta eduskuntaryhmien esitysten perusteella 27.11.2025. Työryhmä käsittelee toiminta- ja uhkaympäristöä, puolustuksen kehittämistarpeita ja niihin liittyviä resurssitarpeita. Ryhmän varsinaisiksi jäseniksi on nimetty Keskustan eduskuntaryhmästä Hanna Räsänen ja Mikko Savola sekä heidän varajäseneksi Timo Mehtälä.
Keskustan kansanedustajina ja puolustusvaliokunnan jäseninä toimivat...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupungin joulunavaus toteutettiin perjantai-iltana tällä kertaa Perinnekylässä. Kehnosta säästä huolimatta tapahtumaan osallistui runsaslukuinen yleisö.
Kauniisti ja taidokkaasti koristelluiden, Perinnekylän vanhojen rakennusten jouluvalojen syttyminen nostatti pimeyden keskellä heti aluksi kävijöiden mielet jouluisiin tunnelmiin.
Virtain kaupungin tervehdyksen joulunavaukseen toi valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Keijo Kaleva. Hän...
Pentti Hautala, J-Pnews
Alavus /Töysä
Joulun Lapsi operaation innoittamana on Töysän seurakuntatalolle kokoontunut viikottain suuri joukko aktiivisia, auttamiseen halukkaita ihmisiä.
Loppukesästä alkaen on Suvi Riihon johdolla työilloissa ollut paljon osaavia naisia ja satunnaisesti miehiäkin.Töysästä, Alavudelta ja Soinista. Onpa muutaman kerran ollut edustusta Helsingistä ja Vaasasta saakka.
Sukkia, sormikkaita,...














