Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa runsaat kaksi vuotta. Etelä-Pohjanmaalla jo valmistelut takkusivat. Lopulta saatiin jonkinlainen yhteisymmärrys, että lähdetään 1+7 mallilla, jolloin sotekeskukset sijoittuivat suhteellisen tasaisesti koko alueelle.
Organisaation luomisessa oli omat vaikeutensa, koska ns. johtajien ja esihenkilöiden tehtäviin tuntui olevan tunkua.
Runsaan kahden vuoden toiminta-aikana on saatu...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Suomenselkä
Torstaina ja vielä perjantainakin kova tuuli tuiversi ainakin keskisen Suomen alueella! Se kohteli kovasti kaltoin, ainakin Suomenselän alueen paikkakunnilla vaalimainoksia.
Varsinkin torstain tiukat tuulenpuuskat kaatoivat kuntien laittamia vaalien mainostelineitä, runsaasti. Ja myöskin irrotti teiden varsilla olevia naamojen kuvia. Tämän huomion tein, kun ajelin...

Eläkeliiton Soinin yhdistys järjesti torstaina 3.4 Suninsalmella pilkkikisat. Jäätilanteesta johtuen kisa muuttui laituripilkiksi.
Osallistujia oli kaikkiaan 13 henkilöä, joista 9 miestä ja 4 naista.
Naisten sarjan kaksi parasta olivat Sirpa Muurinaho ja Raija Pekonniemi, molemmilla tulos 230 g. Kolmas oli Tarja Huhtala tuloksella 40 g.
Miesten sarjan...
Vesa Koivunen / J-Pnews
Kunta- ja aluevaalit alkoivat tällä viikolla ennakkoäänestyksellä. Hyvinvointialueet ovat toimineet runsaat kaksi vuotta suurien talousvaikeuksien alla. Olemme saaneet lukea lehdistä monenlaisia päätösehdotuksia terveyspalveluihin liittyen täällä Etelä-Pohjanmaallakin. Olen jo tuonut aiemmin esiin, että päätökset eivät saa vaarantaa potilasturvallisuutta, asukkaiden yhdenvertaisuutta tai muuta...
Pentti Hautala
Alavus/Töysä
Kun vaalit lähestyvät ja äänestäminen alkaa, kiihtyy kirjoitukset ja kannanotot somessa/ netissä. Lisäksi kirjoituksia julkaistaan lehtien mielipide palstoilla moninkertaisesti ”tavallisen” aikaan verrattuna!
Lehtien mielipiteisiin pitää nykyään kirjoittaa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta omalla nimellään. Lisäksi toimitus karsii karskimmat kirjoitukset ”roskakoriin”!
Joistakin henkilöistä kirjoitetaan nimettöminä esim. Suomi...


Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 31.3.
Kuortaneen kunnan tilinpäätös vuodelta 2024
Valmistelija: Hallintojohtaja Jaana Salo
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastuksen jälkeen kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.Kuortaneen kunnahallituksen...