Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupunki on tekemässä alueellista biokaasun toteutettavuusselvitystä, joka polkaistiin käyntiin elokuun 25 päivä.
Selvitys toteutetaan Ympäristöministeriön rahoituksella ja hankevastaavana toimii Virtain kaupungin kaavoitus- ja kehittämispäällikkö Mika Aalto.
Selvityksellä tutkitaan alueellisen biokaasulaitoksen/tankkausaseman toteutettavuutta Virtain kaupungin alueella perustuen maatiloilta saataviin syötetietoihin ja kartoituksiin.
Syötekartoitus toteutetaan 20 paikalliselle maatalousyrittäjälle ja kartoitus saadaan pakettiin...
Keskustan ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen television kanavapakettien laajentamisesta ja näkyvyysalueiden turvaamisesta Ähtärin alueella.
Langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori Digita on tiedottanut tekevänsä lokakuun alkupuolella taajuusmuutoksia Ähtärin radio- ja tv-asemalla. Työn yhteydessä tapahtuu noin puolen tunnin mittainen katkoksellinen tilanne Digitan maanlaajuisen B-kanavanipun tv-lähetyksissä,...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Tuuri
Konemyynti LatenKone Oy:n perustaja/ yrittäjä Lasse Saarenpää kunnioittaa perinteitä. - Näin voi todeta, kun hän keksi järjestää oikein kaiken kansan tapahtuman, perinteisen Tuurin Konehuutokaupan viikonvaihteessa 26.-27.9.
Ja mikä parasta tapahtuman järjestämisen laaja kenttä, Tuurin entisen rautatieaseman läheisyydessä, valtatie 18 varressa on sama alue,...
Pentti Hautala
Alavus/ Töysä
Vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan hirvien- ja kauriiden kanssa kolareja tapahtuu vuodessa eniten näin syksyllä.
Hirvikolareihin on syksyn aikana syynä mm. hirvien metsästyksen vaikutukset. Ne liikkuvat jahdatessa eri paikkoihin, päivisin ja pimeän aikaan. Lisäksi kehnot ajokelit vaikuttavat suuren eläimen huomaamista, sen törmätessä pusikosta tielle!
Syksyn ja...
Yhteydenotto fysioterapiaan ja apuvälinepalveluun helpottuu – uudet puhelinnumerot käyttöön 1.10.2025
Sosiaali- ja terveyskeskusten fysioterapian ja apuvälinepalvelun puhelinasiointi muuttuu Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella 1.10.2025 alkaen.
Jatkossa asiakas ottaa suoraan yhteyttä fysioterapian ja apuvälinepalvelun puhelinnumeroon, jos hänellä on tuki- ja liikuntaelinoireita (esim. polvi-, lonkka-, selkä-, olkapää- tai niskavaivoja), tarve tehdä muutoksia...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain teknisten palveluiden lautakunta päätti tiistaina, että ylläpidon- ja rakentamisen tulosalueen käyttötalouden määrärahaa tililtä alueiden kunnossapitokustannukset voidaan käyttää Varpustie 10:ssä sijaitsevan omakotitalon purkamiseen kuluvan vuoden aikana.
Kaupungin omistukseen kiinteistö on tullut vuonna 2024. Se on asumaton ja peruskunnoltaan välttävä. Koska kaupungin tilapalvelulla ei...