Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 28.10.
Valtuustossa tehtyjen päätösten täytäntöönpano
Esittelijä: Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset 21.10.2024 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, ne eivät ylitä valtuuston toimivaltaa eivätkä ole muuten lainvastaisia, joten ne voidaan panna täytäntöön.
Päätös:
Talousarvion taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen ajalta 1.1.-30.9.2024
Valmistelija: Hallintojohtaja...
Kuljettaja ajoi poliisia pakoon perjantai-iltana Alajärvellä. Häntä epäillään useista törkeistä rikoksista.
Poliisipartio päätti pysäyttää vastaantulevan henkilöauton kuljettajan perjantai-iltana Lehtimäentiellä. Autoilija kieltäytyi pysähtymästä ja lähti pakenemaan poliisipartiota. Nopeimmillaan autoilija ajoi noin 150 km/h, mikä aiheutti vaaraa vastaantuleville autoilijoille.
Töysässä Saurakalliontien ja Alavudentien risteyksessä poliisi käytti piikkimattoa pysäyttääkseen...

Lauantain 26.10. ja sunnuntain 27.10. välisenä yönä kello neljä käännetään viisareita tunti taaksepäin kello kolmeen, jolloin siirrytään talviaikaan, jota kutsutaan myös normaaliajaksi.
Muutos kannattaa huomioida muun muassa bussien ja junien aikatauluissa.
Kesäaika otettiin virallisesti jatkuvaan käyttöön Suomessa 1981 lähtien. Kesäaikaan siirtymistä on säädellyt Euroopan unionin direktiivi,...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupungin nettisivuilla kehotetaan välttämään liikkumista tietyllä osalla maastoliikuntareittiä Puttosharjulla.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kimmo Jokinen kertoo, että kyseisellä alueella on useampi huonokuntoinen puu. - Osa on jo kaatunut ja oksia voi tippua, joten turvallisuuden vuoksi kyseinen maastoliikuntareitin kohta on tämän vuoksi suljettu nauhoin ja tiedottein.
Kyseinen...
Jani Ojalan valokuvanäyttely Luonto ja sen asukit 20.10 - 01.12.2024 teehuoneella Kulttuuri Cha & Cafessa Alajärvellä. Avajaiset 26.10 kello 12.00 – 14.00, jolloin paikalla on valokuvaaja itse, jolta voit kysellä tauluista tai valokuvaamisesta yleensä.
Avajaisissa pyörii Janin tekemiä videoita maailmalta, joista voit nauttia samalla, kun...

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain teknisten palveluiden lautakunta päätti tiistaina esittää kaupunginhallitukselle kaukolämmön hinnan korottamista vuoden 2025 alusta lukien.
Korotus olsi 6,5 prosenttia Virtain Energia Oy:n hallituksen tekemän esityksen mukaan. Korotuksen jälkeen kaukolämmön arvonlisäverollinen hinta olisi 76,04 €/MWh. Nykyinen voimassa oleva hinta on 71,40 €/MWh. Edellisen kerran hintaa on...