Alavuden kaupunki kesä_2025
AA-SIIPE 300725
Keskiviikko 30.7.2025 | Asta
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia tällä hetkellä runsaasti liikkeellä. Hengitystienäytteissä löytyy paljon sekä influenssa A:ta että koronaa. Koronan tartuntamäärät ovat tällä hetkellä laskussa ja syysaallon huippu ohitettu, kun taas influenssatartunnat ovat nousussa ja epidemia käynnistynyt. Myös RSV-epidemia on käynnistymässä. Kokonaistilanne aiheuttaa Etelä-Pohjanmaalla tällä...
  Kuusiolinna Terveys Oy:n muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Työtehtäviä vähennetään, mutta ilman irtisanomisia. Kuusiolinna Terveyden toimintaa ja kannattavuutta kuormittavat talouden haasteet. Vastatakseen toimintaympäristön muutoksiin yhtiö käynnisti marraskuussa yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut. Kuusiolinna arvioi muutosneuvotteluiden alussa, että 40–60 työtehtävää voi vähentyä. Arvio ei muuttunut neuvotteluiden aikana. Työtehtävien vähentäminen ei kuitenkaan...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Lasten ja myös lapsenmielisten aikuisten kannattaa joulun aikana lähteä vaikkapa kiertämään Nuorisokeskus Marttisen joulupolun. Esteettömälle luontopolulle tehdyllä joulupolulla voi vaikkapa laskea kuinka monta piilossa olevaa pikkuista tonttua löytyy, vastata tehtävärastien kysymyksiin tai tehdä niissä esitettyjä tehtäviä, jotka liittyvät sekä jouluun että luontoon. Jouluisen luontopolun pituus on...
EL Soinin järjestämä vuoden 2023 Hyvä Joulumielikeräys päättyi 20.12. Keräyksen tuotto 950 euroa luovutettiin lahjakortteina Kuussoten sotekeskukselle jaettavaksi vähävaraisille vanhuksille Soinissa. Lahjakorteista osa ehtii saajilleen ennen joulua ja osa viimeistään joulun välipäiväviikolla. Lahjoituksen vastaanottivat sosiaaliohjaaja Laura Puntala sekä Elina Mäki Kuussotesta, luovuttajina Sauli Keskinen sekä...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo on myöntänyt mm. Virtain seurakunnan vt. kirkkoherra Jukka Taskiselle rovastin arvonimen. Taskinen on tullut Virtain seurakunnan kappalaisen virkaan toukokuussa 2006. Tämän vuoden kevääseen asti hän toimi Virtain ja Kihniön seurakuntien  yhteisenä kirkkoherrana. Tällä hetkellä Taskinen on Virtain ja...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan hyvinvointialueet ja Tampereen yliopisto ovat perustaneet yhteisen professuurin sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuuteen. Professuurin tavoitteena on edistää tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä erityisesti sosiaalipalvelujen vaikuttavuutta hyvinvointialueilla. Palvelujen vaikuttavuus on keskeinen periaate, kun sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroja kohdennetaan. Tutkimusperustainen tieto on avainasemassa uusien hyvinvointialueiden...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
vähän pilviä
28.3 ° C
28.3 °
27.2 °
63%
4.1kmh
20%
to
31 °
pe
28 °
la
17 °
su
22 °
ma
22 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450