Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui uudessa kokoonpanossa ensimmäisen kerran 17.6.2025. Kokouksessa oli käsiteltävänä useita talousasioita.
Aluehallitus hyväksyi vuoden 2026 talousarvion laadintaohjeen. Ohjeeseen sisältyy koko organisaatiota koskeva talousraami, jonka mukaisesti hyvinvointialueen tavoitteena on tehdä vuonna 2026 18,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen tulos.
Tähän talousraamiin pääsy vaatii kaikkien tähän mennessä...
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen maanantai-iltapäivällä klo 15.48 suuresta rakennuspalosta Vimpelin Opintiellä.
Pelastulaitoksen saapuessa kohteeseen oli tulen ja savunmuodostuksen suurin alue hallin sisääntulon kohdalla, kertoi päivystävä palomestari Keijo Kangastie.
Hän kertoi kohteen olevan työläs sammutettava peltielemenntien ja niiden rakenteiden vuoksi. Kiinteistössä on runsaasti valvontakameroita, joten poliisin arviointi...
Pentti Hautala
Alavus/Töysä
Pienempien vähemmistöjen edustajat pompottavat eduskuntaa ja sekoittavat aivan suunnitelmallisesti normaalia elämänmenoa nyt Suomessakin.
-Kaiken perinteisen hyvän uudistamisen haluissaan he kiertävät kirkolliskokouksien päätöksiä ja kiusaavat sekä, harjoittavat järjestelmällisesti perinteisiä ja kristillistä kansankirkkoamme.
Piispa ja monien seurakuntien papitkin ovat jo antaneet ”piutpaut” kansan enemmistön mielipiteille. Samalla väheksytään kirkollisten toimijoiden...
Itä-Länsi-yleisöäänestys on avattu. Yleisön äänin valitaan ennätyksellisesti peräti neljä pelaajaa jokaiseen miesten ja naisten Itä-Länsi-joukkueeseen. Äänestäjällä on käytössään yksi ääni joukkuetta kohden.
Pääsääntöisesti lukkarina tai Go On Superjokerina pelanneiden pelaajien määrä on kuitenkin rajoitettu. Lukkareita tai jokeripelaajia voidaan valita kuhunkin joukkueeseen maksimissaan kaksi. Tarvittaessa joukkuetta...
Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella 14.6.2025 vakavia liikenneonnettomuuksia, joissa nuoret osallisina.
14.6.2025 klo 02.00 jälkeen poliisille ilmoitettiin ulosajosta Kauhavan Knuuttilanraitilla. Paikalla selvisi, että henkilöautolla oli ajettu ulos tieltä suurella nopeudella. Tieosuudella on 60 km/h:ssa nopeusrajoitus. Tapahtumapaikalta vietiin sairaalaan tarkastuksiin kaksi henkilöä, jotka olivat iältään 16 ja 17....
Pentti Hautala/ J-Pnews
Ähtäri /Töysä
Suomen Ladun paikallisyhdistysten, Suomenselän Samoilijoiden ja Töysän Talsijoiden järjestämä 43 Kesäyön Köpöttely saatiin pyöräillä ja kävellä 100 prosenttisen sopivassa säässä.
Aurinkoinen perjantai-ilta ja alkuyö oli vaikuttamassa yhtenä tärkeänä tekijänä siihen, että osaottajia oli ennätysmäärä. Toisena tärkeänä tekijänä, runsaan 60:n kuntoilijan osallistumiseen jotkut...












