Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Vanhalta lempinimeltään tunnettu ”Lopotin Kaupunki ” sijatsee Töysän kirkonkylässä. - Kaupunkinimi on saanut pontta siitä, kun nykyisen Keskustien varressa noin 600 -metrin matkalla, Pennalanmäeltä.
-Töysän Kenkätehtaalle on sijainnut parikymmentä tehdasta, kauppoja, huoltoasema, elokuvateatteri ja muita yritystä. Suurimpina useita kymmeniä vuosikymmeniä työllistäneet Kenkätehdas ja...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Seinäjoki
Me ihmiset ollaan sellaisia, ettemme osaa oikein arvostaa esimerkiksi oman paikkakunnan ja maakunnan retkeilymahdollisuuksia.
Aivan liian herkästi lähdetään kauemmaksi retkille, vaikka lähialueella on hyviä, ennen kokemattomia kohteita. Omassa kunnassakin!
Kun omaa maakuntaa, Etelä-Pohjanmaa mietitään, niin jokaisella paikkakunnalla on mielenkiintoisia ja elämyksiä tarjoavia käyntikohteita. Ne...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Seurakunnan entisessä leirikeskuksessa Isosaaressa oli, sateen uhkaisesta säästä huolimatta koolla yllättävänkin runsaasti eri ikäisiä osallistujia.
Kiinnostuksen sai aikaan Alavuden Operaatio Joulun Lapsi -käsityöpiirin järjestämä, historian ensimmäiset Isosaaren Toivelauluseurat!
Ja saareen on nyt entistä helppo tulla, kun ei tarvitsee enää lossia ja veneitä käyttää. Seurakunnalta...
TÄLLÄINEN RAHASTUS KALASTELU LIIKKUU UUTENA SÄHKÖPOSTEISSA!ä
Nämä huijauspostit alkava olla jo jokapäiväisiä. Ja ne alkavat olla myöskin huomattavan aidon oloisia kaiklta osin
Sähkpostin lähettäjän tietoja tutkiessa (Tässä tapauksessa "poliisi.fi" osoitetunnuksen alta paljastuu täysin rikollinen lähetys joka alkaa poliisi.fii
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus
Alavuden yrittäjien, yhdessä kaupungin- ja monien toimijoiden kanssa järjestämät Rysköö-Markkinat kärsivät vaihtelevasta ja ajoittain sateisesta säästä huolimatta, vetivät taas tuhansia osallistujia kaupungin keskustaan perjantaina ja lauantaina.
Kansalaiset saivat nauttia monipuolisesta ohjelmasta sekä myynnin ja ostamisen ilosta. -Juhlapuhujana toimi kansanedustaja Mikko Savola.
Kaupunginhallituksen valitsemana Ouran...
Vuoden 2025 Fagerkullafestit järjestetään keskiviikkona 9.7.2025 klo 18 alkaen Fagerkullan vanhan pappilan pihapiirissä Lehtimäellä (Kirkonkyläntie 219).
Tapahtuma järjestetään kahdeksatta kertaa. Rennossa ulkoilmatapahtumassa saadaan nauttia tasokkaasta musiikista, yhteydestä, kesäherkuista ja lämpimästä tunnelmasta.
Tapahtuman järjestäjänä toimii Lehtimäen vanha pappila Fagerkulla -yhdistys. Puheenjohtaja Satu Hauta-aho on innoissaan tämän vuoden...
















