Paula Risikko poliitikon museoharjoitteluun Nelimarkka-museoon 

0
Paula Risikko

Eduskunnan sivistysvaIiokunnan puheenjohtaja, TtT Paula Risikko tulee tutustumaan Nelimarkka-museon toimintaan keskiviikkoiltapäivänä 31.8.2022.

Suomen museoliiton koordinoiman Poliitikon museoharjoittelu -kampanjan perusajatus on kutsua poliitikkoja tutustumaan museon toimintaan käytännönläheisellä tavalla. Samalla tehdään näkyväksi museoiden toimintaa kulissien takana. Museovierailuilla tuodaan esille museoiden monipuolista työtä ja koko Suomen kattavan museoverkoston yhteiskunnallista merkitystä.

Alajärvellä sijaitseva taiteilijaprofessori Eero Nelimarkan (1891 – 1977) rakennuttama museo avattiin 1964. Nelimarkka-museo toimii Etelä-Pohjanmaan alueellisena vastuutaidemuseona. Museon tehtäviin kuuluu Eero Nelimarkan taiteen esittämisen ja tutkimuksen lisäksi pohjalaisen taiteen tunnetuksi tekeminen, asiantuntijapalvelut sekä taidekasvatus. Museo toimii taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijana sekä kehittää ja edistää toimialansa yhteistyötä sekä taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta.

Paula Risikko pääsee kokeilemaan museotyötä käytännön tasolla. ”Työharjoittelupäivän” aikana hän tutustuu esimerkiksi museoammattilaisten työhön, museon kokoelmatiloihin sekä yleisötyöhön ja näyttelyprosessiin.

Poliitikon museoharjoittelu -teemaviikko järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2016. Vuodesta 2018 alkaen ajankohta on vakiintunut elokuun viimeiseen viikkoon. Osallistujina on ollut viime vuosina noin 70 päättäjää ja useita kymmeniä museoita eri puolilla Suomea.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI