Suninsalmi Soi – Lähimusiikin festivaali tulee jälleen!

0
Suninsalmi Soi viime kesältä

Lehtimäen kesästä paikkansa ottanut Suninsalmi Soi – Lähimusiikin festivaali tulee tänä kesänä runsaalla ja mielenkiintoisella ohjelmistolla lauantaina 29.7. kello 17 alkaen ja jatkuen yli puolen yön!

Tapahtuman alkamisaikaa on hiukan aikaistettu, johtuen esiintyjien suuresta määrästä. Ohjelman alkupuoliskolla kuullaan taas ihan kunnon tanssimusiikkiakin ja illan edetessä mennään rokimpaan suuntaan.

 

Illan musiikkikattauksen aloittaa tyttöbändi Octavia. Bändin setti sisältää mm. Adelen piisejä.

Vanhaa kunnon iskelmämusiikkia illassa esittää muun muassa Duo Hankaniemi & Taskinen. Duon hanuristi Seppo on lähtöisin Lehtimäen Kirkonkylältä!

Lavalle nousee myös Voice Of Finlandista tuttu Mikko Kesäniemi. Mikko esittää mies ja kitara-meiningillä pop-rock-klassikoita.

Ja nostalgiaa on ilmassa, sillä mukaan on lupautunut myös koko tapahtuman alullepanija Kassu Uusitalo MacBee Ossi in memoriam -kokoonpanossa.

Bändin edesmenneen basistin Ossin muistoksi MacBee soittaa vanhat biisit vielä kerran. Kokoonpanossa Suninsalmella soittavat Kaarlo Uusitalo kitara ja laulu, Lauri Uusitalo kitara ja koneet, Antti Tammilehto basso ja laulu, Aulis Uusi-Hakimo rummut ja laulu. Luvassa on 1970-luvun alun rokkia tyyliin: CCR, Cream, May Bliz…

Illassa kuullaan myös kovassa nosteessa olevaa Wilson Brothersia, jonka solistina on upeaääninen tangosemifinalisti Satu Niemenmaa. Wilson Brothersien matkassa Sadusta on kuoriutunut todellinen rock-pop -kuningatar, jota kannattaa lähteä kuulemaan!

Ladyenergiaa esittää vahvistetulla kokoonpanolla kuulijoiden iloksi elokuva- ja tv-sarjamusiikkia.

Kaljut ja rohkeat loihtivat ilmaan suurella tunteella tuttuja meneviä säveliä, sekä välillä sydäntä riipaisevaa tarinaa iskelmämusiikin genrestä.

Tanja Vuorela laulaa tänä vuonna housebändin säestyksellä, ja niin kuin olemme jo tottuneet, houseband tulee joka vuosi eri maasta. Tänä vuonna se tulee Ranskasta: Francois Beat Band. Myös Francois on osa kuuluisaa Beatin musiikkisukua!

Antti Tammilehto lauteilla

Ja mukana jälleen jo ”vakiokalustoon” kuuluva Antti Tammilehto & Co. Antin poppoo esittää syvältä sydämestä pulppuavaa juurimusiikkia!

Tapahtuma on perinteiseen tyyliin edelleen ilmaistapahtuma ja paikalle voi tulla picnic-tyyliin!

Tapahtuman järjestelyjä tukee Alajärven kaupunki Pentti Moision kulttuurirahastosta. 


 

JÄTÄ KOMMENTTI