Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä

0
Alavus, Tusanranta

Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 23.9.

Kaupunginhallitus päätti, että tästä kokouksesta ei makseta kokouspalkkioita. Linjaus talkookokouksista tehtiin vuoden 2024 talousarvion valmistelussa. Henkilöstö on varsin kattavasti pitänyt talkoovapaita, ja tähän rinnastaen päättäjät osallistuvat talkookokouksella säästötoimiin.

Kaupunginhallitus päätti jättää Valtiovarainministeriölle hakemuksen harkinnanvaraisesta valtionosuuden korotuksesta. Alavuden kaupunki ei ole aiemmin hakenut korotusta. Lähtökohtaisesti edelleen lähes 15 MIlj. € taseen ylijäämä on nähty esteenä korotukselle. Nyt kuitenkin arvioitiin, että vuodenvaihteessa 2023/24 Alavuteen kohdistuneet työpaikkojen äkilliset vähennykset vaikuttavat merkittävästi verotuloihin ja kaupungin toimintaedellytyksiin. Talous on myös asettumassa pysyvästi alijäämäiseksi johtuen Alavuden matalasta tulotasosta (22. matalin koko maassa) ja työikäisen väestönosan vähenemisestä. Tämän, sekä kaupunginvaltuuston 16.9.2024 päättämän talouden sopeuttamisohjelman perusteella Alavuden kaupunki hakee 1,5 Milj. euron harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritointa varten on tarkistettu oppilasmäärän mukaiseksi Opetus- ja Kulttuuriministeriön päätöksellä 2.9.2024. Alavuden kaupungille tämän päätöksen vaikutus on 49 479€. Kaupunginhallitus päätti, ettei päätöksestä tehdä oikaisuvaatimusta.

 

 

 

 



 

JÄTÄ KOMMENTTI