Kansanedustaja Antikainen: Iltalehden kolumnisti nimeää vaaralliseksi itärajalla vain Suomen uuden käännytyslain – Kenen asialla ollaan?

0
(Kuvituskuva)

Kansanedustaja Sanna Antikainen (PS) ottaa kantaa Iltalehden kolumniin, joka julkaistiin tällä viikolla. Antikaisen mukaan Iltalehti toistelee Kremlin mantroja toimittaja Mikael Shepelenkon kynäilemänä aikana, jolloin Venäjä käy aggressiivista hyökkäyssotaa pienempää naapuriaan vastaan, uhkailee naapureitaan ja rakentaa Suomelle pahan valtion roolia propagandansa kautta. Tällä tavalla Venäjä pohjustaa tulevaisuuden mahdollisia toimiaan kansalaisilleen.

– Sen sijaan, että kerrottaisiin Iltalehden lukijoille, kuinka vaarallista ja pahantahtoista Venäjän toiminta Suomen rajalla on, kerrotaankin, kuinka vaarallinen heinäkuussa hyväksytty niin kutsuttu käännytyslaki on, Antikainen hämmästelee.

Antikaisen mukaan toimittaja ei esimerkiksi vaikuta tietävän, mikä taho on Suomen rajaturvallisuuden asiantuntija.

– Jutussa Iltalehti ja toimittaja yrittävät vähätellä Venäjän hybridioperaation uhkaa täysin epäluotettaviin lähinnä venäläisiin lähteisiin nojaten. On käsittämätöntä, että Iltalehti on selvittänyt uhkien olemassaoloa lähinnä turvapaikanhakijoiden keskusteluryhmistä sekä venäläisiltä siirtolais- ja ihmisoikeusjärjestöiltä ja sen jälkeen väittää, että välineellistetyn maahantulon uhkaa olisi Suomessa paisuteltu.

Yksikään venäläinen organisaatio ei ole Suomen rajaturvallisuuden asiantuntija. On päivänselvää, että kriittinen tieto Suomen rajaturvallisuudesta ei myöskään löydy turvapaikanhakijoiden keskusteluryhmistä. Suomen rajaturvallisuuden ehdoton asiantuntija on Suomen Rajavartiolaitos. Rajaturvallisuus unioni piti lausunnossaan rajalakia tarpeellisena, koska sillä voidaan vihdoin puuttua välineellistettyyn maahantuloon. Aiemmin voimassa olleet lait eivät antaneet tähän tilanteeseen tarpeellisia keinoja, Antikainen painottaa.

Iltalehden toimittaja vihjaa, ettei Suomen tiedustelutieto ja lausunnot pidä paikkaansa.

– Valitettavasti toimittaja toistelee diktatuurissa ja valvontayhteiskunnassa toimivien venäläisjärjestöjen ja turvapaikanhakijoiden keskusteluryhmien väitteitä. Samaan aikaan oikeaa tietoa olisi löytynyt muun muassa hallintovaliokunnan mietinnöstä, joka perustuu esimerkiksi Suomen Rajavartiolaitoksen ja Suojelupoliisin asiantuntija- ja tiedustelutietoon. On olemassa uhka noin 300–500 välineellistetyn tulijan maahantulovirrasta per jokainen rajanylitysasema.

Venäjän rajavyöhyke ja rajanylityspaikat eivät ole avoimia vaan kontrolloituja, joka tarkoittaa sitä, ettei siellä ole mahdollista liikkua nähdyssä laajuudessa luvatta tai kontrolloimatta.

– Venäjän rajaviranomaiset eivät ole itsenäisiä toimijoita, vaan heidän toimintansa on valtionjohdon ohjauksessa. On selvää, että Venäjältä tullaan Suomeen joukolla vain sen valtiojohdon siunauksella, Antikainen sanoo.

– Kremlin Suomeen työntämien tulijoiden muodostama uhka jää Iltalehden kolumnissa mainitsematta. Hallintovaliokunnan viranomaistietoon perustuvassa lausunnossa todetaan, kuinka järjestäytynyt rikollisuus, laittoman maahantulon järjestäminen ja korruptio ovat osa ilmiötä. Viranomaisilta saadun selvityksen mukaan vieraan valtion Suomeen kohdistama vaikuttaminen voi luoda toimintamahdollisuuksia Suomessa toimivalle ja Suomeen vaikuttavalle rikollisuudelle. Viranomaiset ovat tunnistaneet käynnissä olevan ilmiön aikana kymmeniä sisäistä turvallisuutta mahdollisesti vaarantavia henkilöitä, Antikainen muistuttaa.

On myös syytä muistaa, että suomalaisten kannatus rajalain suhteen oli erittäin vahva. Selvä enemmistö eli 65 prosenttia kannatti suoraan rajalakia. Tämä ilmeni Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Antikaisen mielestä nyt ei pelkästään yritetä vetää turvallisuudesta vastaavien viranomaisten jalkojen alta mattoa vaan jopa kaivetaan maata heidän jalkojensa alta.

– Näyttäisi siltä, että Iltalehti jakaa kontrolliyhteiskunnan sisältä tulevaa tietoa täysin kritiikittömästi ja asettaa sen vielä ylitse suomalaisen viranomaistiedon. Lehden toimitukselta toivoisi harkintaa kirjoituksissaan aikana, jolloin Suomen ja suomalaisten turvallisuus on uhattuna, Antikainen kritisoi huolestuneena.

Venäjä on viime aikoina pyrkinyt propagandallaan demonisoimaan Suomea natsivaltiona monin eri narratiivein aivan samalla tavoin kuin se on tehnyt Ukrainan kohdalla.

– Elokuun alussa muun muassa uutisoitiin, että Venäjän karjalan tasavallan korkein oikeus on päättänyt, että Suomi syyllistyi neuvostoliittolaisten kansanmurhaan Karjalassa jatkosodan aikana.

Näin Suomesta luodaan viholliskuvaa ja valitettavasti Iltalehti lisää nyt bensaa liekkeihin.

Suomalaiset ovat oppineet karvaasti sekä teoriassa että käytännössä, mitä Venäjän uhka tarkoittaa maallemme ja suoraan meille kaikille.

– Suomi ei toiminut kuten Kreml halusi, vaikka Iltalehti antoi näin ymmärtää. Hallitus toimi turvallisuustilanteen edellyttämällä tavalla turvallisuusviranomaisten tietoihin nojaten. Ainoa, joka tässä asiassa mahdollisesti tekee Kremlin myyräntyötä, on Iltalehti ja tietenkin vihervasemmisto on mukana säestämässä.

– Rajalain tavoite on torjua tehokkaasti maahantulon välineellistämisen muodossa Suomeen kohdistettavaa painostamista, vahvistaa rajaturvallisuutta ja varautua maahantulon välineellistämisen tilanteisiin. Tästä ei tule tinkiä nyt eikä koskaan, Antikainen sanoo.



 

JÄTÄ KOMMENTTI