Kansanedustaja Rintamäki: Joululahjarahoja kohdistettiin Kivijärven ampumaradalle!

0

Valtiovarainvaliokunta sai eilen 11.12.2024 valmiiksi mietinnön, joka liittyy valtion talousarvion täydentämiseen vuodelle 2025. Mietinnöstä käy ilmi ne kohteet, joihin niin sanottuja joululahjarajoja kohdennetaan ensi vuonna. Kansanedustaja Anne Rintamäki (ps.) on iloinen erityisesti siitä, että Kivijärven ampumarata sai 50 000 euroa joululahjarahaa.

Anne Rintamäki

– Kivijärven ampumarata palvelee monipuolisesti eri käyttäjäryhmiä Vaasassa. Siellä vierailee vuosittain satoja, ellei tuhansia käyttäjiä, Rintamäki taustoittaa ja jatkaa:

– Huomion arvoista on se, että Kivijärven ampumaurheilukeskuksessa on maakunnan ainoa 300 metrin rata. Keskus on yksi laajemmankin alueen harvoista ampumaradoista mistä löytyy sekä 150 metrin että 300 metrin kiväärirata.
Ampumaradat on huomioitu laajemminkin rahoja jaettaessa
Rintamäki kiittää siitä, että joululahjarahoja on jaettu selvästi maanpuolustusta ja ampumaratoja ajatellen. Monet muutkin ampumaradat eri puolilla Suomea saivat osansa joululahjarahoista.
– Ampumaratojen lisäksi esimerkiksi MPK, Reserviläisliitto ja Reserviupseeriliitto saivat rahoitusta, Rintamäki iloitsee.


JÄTÄ KOMMENTTI