KOLUMNI | Ilmasto ja kotimainen energia tärkeitä vaaliteemoja

0
(Arkistokuva/jpnews.fi)

Pentti Hautala

Suomi on sitoutunut, pohjoisesta sijainnistaan huolimatta, monenlaisiin kansainvälisiin, eteläisten maiden keksimiin ilmasto sopimuksiin. Täällä ministerit haluavat, että me pelastetaan koko maapallon ilmasto. Luulisi, että järki tuollakin taholla toimisi ainakin hieman oman kansa eduksi.

Pentti Hautala

Näin siltikin, että todellisuudessa vain aniharvat maat viis veisaavat mainituista sopimuksista. Sotkeminen jatkuu sumeilematta!

Pitäisi huomata, tällainen kansaa kurittava toiminta jokaon tulokseltaan ”kuin pieru Saharassa”. Näin järki sanoo, kun tietää kuinka paljon ilmakehää tuhotaan nykyään sotien toimilla. Ja monien muidenkin lämpimien maiden toimilla.

On toki ilmasto intoilusta hyvääkin. Sitä on esimerkiksi, kotimaisen-ja uusiutuvan energian tehokkaamman käytön ratkaisujen kehittämiseen.

Kansantalouden kohentamisen ja puhtaampien päästöjen keinoja ovat kyllä eri alojen asiantuntijat aprikoineet aktiivisesti jo tähänkin mennessä.Teot ovat jääneet kyllä kehnoiksi.

Viime aikoina on kirjoitettu ja väitelty eri tiedotusvälineissä sekä parlamenteissa ponnekkaasti mm. autoilun, puun ja turpeen sekä kivihiilen ynnä muiden päästöjen-, ”hiilijalanjälkien” vähentämisestä.

Pyrkimyksenä on ilmastokuorman eli kasvihuonekaasujen päästämisen vähentäminen ja maapallon lämpenemisen pysäyttäminen.

Tutkimus tuloksetkin paljastavat, että mainituista päästöjen aiheuttajista hiili on huonoin vaihtoehto jo kansantaloudenkin kannalta. Onhan kyseessä maassamme kokonaan ulkomainen tuote.

Jokien vesivoiman ja uraanista jalostetun atomivoiman käytöstä energiaksi on käyty jatkuvaa kinastelua eri osapuolten kesken.

Viime aikoina ovat yllättäen TUULIMYLLYT  sähköenergian tuottajina kirineet kuitenkin kinasteluissa kärkisijoille. Näin on tapahtunut, vaikka niistäkin on keksitty terveydelle / ymäristölle vahigollisia haittoja.

Tuulivoiman hyödyntämisen estämiseksi ja hillitsemiseksi on otettu ”aseiksi” mahdolliset terveyshaitat ja muut tutkimattomat mystillisetkin keinot. Tuulivoimaloiden äänitaajuuksien vahingollisuutta on yritetty luokitella haitalliseksi.

Turpeen käyttämisestä polttoaineena päätettiin taannoin, jopa hallituksen toimesta, luopua lähes kokonaan. Onneksemme turpeen hyödyntämisessä on palattu kansallisen edun nimissä juurilleen.

– Muistan, kun olin vuosia sitten Lehtimäen Heininevalla tekemässä lehtijuttua keski-eurooppalaisen ja japanilaisen ryhmän nevajotoksesta. – He olivat suorastaan vihaisia, kuinka Suomessa tuhlataan ”kullan arvoista” terveydenhoitoturvetta poltettavaksi!

Kokonaisuudessaan energian tuottamisen mahdollisuuksia ja keinoja tarkastellessa on helppo tulla sellaiseen tulokseen, että uusiutuvan kotimaisen käyttöä olisi varaa runsaasti lisätä. Valtiovallan pitäisi myöskin kannustaa nykyistä oikeudenmukaisemmin ilmastolle vähemmän haitallisen energian käyttön kannustamiseen Suomessa.

Esimerkiksi, varmasti terveyttä haittaamattoman, aurinkoenergian ja maalämmön hyödyntäminen on maassamme aivan lapsenkengissä. Löytyisikö näidenkin aktiivisempi hyödyntäminen uusia tulkintoja kinasttelun aiheeksi?

Sähkö-polttomootorikäyttöisten hybridiautojen ja sähköautojen suosiminen valtiovallan verosuunnittelun kautta ovat pörräämässä viimeaikoina vauhdikkaasti mukaan soppaa sekoittamaan. Pieniin ”hiilijalanjälkiin” ajettaessa?

– Päättäjät sanovat ainakin juhlapuheissa: ”Kaikki kivet käännetään”, puhtaimpiin päästöihin ja ilmastonmuutoksen asettamiin tavoitteisiin pyrittäessä!
Polttomoottoriautojen nopeatahtisesta vaihtamisesta kokonaan sähköllä liikkuviksi on huomattavissa ylilyöntejä. Hintataso on liian korkea. Lisäksi akkujen ym. valmistaminen painaa ”hiilijanjälkiä”.Ja latauspisteitä pitäisi olla kauppakeskusten pihoissa kymmenittäin.

Energian tuottannossa on vakavissaan nostettava ensisijassa kaikkien kotimaisten uusiutuvien käytön kannusteita.

Suomi olisi lähes tulkoon omavarainen ilman uusia ydinvoimaloitakin, kunhan satsattaisiin vastuullisemmin tuuli-, vesi-, aurinkovoimaan sekä maatalouden, metsien ja järvien tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Puun hyötykäyttöä voidaan merkittävästi tehostaa. Niin polttopuuna enargiaksi, kuin teollisuudenkin tarpeisiin. Kun maastoissa liikkuu metsänhoidollisesti tarkkaillen, niin monesti ihmettelee sitä kuinka puustosta on taloudellinen tuotto jätetty hyödyntämättä. Ylivanhoista metsistä olisi pitänyt myydä tukkipuutakin jo vuosikymmeniä sitten. Ainakin yhden kasvukierron puut on jätetty rahastamatta.

Olen aikaisemminkin kirjoituksissan murehtinut, kuinka esimerkiksi nuorissa metsissä-ja taimikoissa on ensiharvennus sekä muut hoitohommat laiminlyöty. Tilastojen mukaan jopa yli miljonalla hehtaarilla koko Suomessa!
Välttämättömillä metsähoidollisilla toimilla saisi miljoonia kuutiota energia-ja kuitupuuta teollisuuden ym. tarpeisiin.

Nykyään kyllä höpistään myöskin entistä äänekkäämmin, ettei puutakaan saisi polttaa talojen ja saunojen pesissä!- Vaarana on tulevaisuudessa sellainen aika, että EU:n toimesta kielletään puiden poltto mm. pientalojen lämmityksessä.

Maalaisjärjen käyttö olisi suotavaa ja hyödyllistä hiilinjanjälkien eli ilmastokuorman vähentämisen keinoja kehitettäessä. Samalla pitäisi kuitenkin kaikissa tilanteissa muistaa ihminen. Suomessa pitää, maaseudullakin, tavallisen ihmisen pystyä elämään, asumaan ja liikkumaan paikasta toiseen.

Nyt on valtakunnan  edustajavaalit taas tulossa. Nyt ehdokkaaksi aikovat onkin aika laittaa vastamaan tehdyistä ja tulevista ilmastollisesti ratkaisusta. Ensisijaisesti siitä, mikä olisi parasta Suomelle ja suomalaisten toiminnalle!


 

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI