KOLUMNI | Käräjäkäynnin kummallisuudet  kuriin!

0
Suomen laki

PENTTI HAUTALA

Suomen ylimpien päättäjien lepsuudesta herää kysymys: Kuinka monta kymmentä miljoonaa euroa, maahamme muuttaneiden, entisissä kotimaissaan epäiltyjen rikosten oikeudenkäynnit tulevat veronmaksajille maksamaan?

Vänkääväthän käräjillä, monet jättipalkkaiset lakimiehet, näille hirmutöistä epäillyille vapauttavia ja pienempiä tuomiota ja lopputuleman jopa  korvauksien saamiseen eri oikeusasteissa?

Kannattaa vängätä, kun suurilla palkkioilla on varma maksaja. Valtionkonttori. —Siis me suomalaiset veronmaksajat.

Tällaisesta hölmöläisten touhusta tämän ajan esimerkkinä on liberilaisen Gibril Massaquoi. Hänet lennätettiin vaimonsa ja neljän lapsensa ja veljensä kanssa Sierra Leonesta Suomeen.
Nyt on sitten käyty oikeutta  Gibrilin osallisuudesta Liberian puolella tapahtuneisiin hirmutekoihin.

Tampereella tapahtuneen käräjäkäynnin jälkeen oikeus matkustaa Liberiaan ja Sierra Leoneen, kuulemaan lähes 70 nimettyä todistajaa.
Matka kestänee  vähintään kymmenen viikkoa. Suomesta retkelle osallistuu neljä oikeuden jäsentä, kaksi syyttäjän —ja kaksi PUOLUSTUKSEN edustajaa. Lisäksi matkalla tarvitaan poliiseja ja teknisiä avustajia.

Oikeudenkäynti jatkuu Tampereella keväällä ja mahdollinen tuomio nähtäneen syksyn aikana.

Ja kaikki miljoonien kulut maksaa Suomi!

On myös mahdollista,että törkeiden raiskauksien uhrit pyytävät suuria vahingonkorvauksia syytetyltä. Nekin tulevat Suomen Valtionkonttorin maksettavaksi!

Taannoin samanaiheinen oikeudenkäynti tuotti myös miljoonien eurojen oikeudenkäyntikulut, jotka lankeavat meille suomalaisille maksettavaksi. Kyseessä oli vuonna  2003  Ruandasta— Suomeen turvapaikan hakijana  tulleen pastori François Bazaramba kansanmurhan tutkimukset. Muun muassa Porvoosta ja Helsingistä matkasivat käräjiä toimittaneet Afrikkaan todistajia kuulemaan. Pastori tuomittiin lopulta kansanmurhasta elinkautista istumaan Suomessa.

Maalaisjärjen vastaisena esimerkkinä mainittakoon vuonna 2015 Irakista maahamme tulleiden veljesten oikeudenkäynnit ja tutkintavankeus epäiltynä aikaisempiin hirmutekoihin.
Veljekset saivat lopulta vapauttavan tuomion todisteiden vajavaisuuden johdosta.

Tutkinta, asianajajapalkkiot ja oikeudenkäyntikulut ovat tähän mennessä  tulleet maksamaan valtiolle 720 000 euroa. Lisäksi molemmat miehet saivat korvauksia tutkintavankeuden ajasta 400 euroa vuorokaudelta eli yhteensä 426 000 euroa. Summa on  lähes kolminkertainen summa, mitä syntyperäiselle suomalaisille korvataan.
Veljekset ovat kuluttaneet jo tähän mennessä suomalaisten veronmaksajien rahoja  lähes 1 150 000 euroa.
He ovat vielä nostaneet asianajajiensa  myötävaikutuksella,
Kanteen Helsingin käräjäoikeuteen.— Vaativat korvauksien nostamista 800 euroon vuorokaudelta!

Kyllä ministerien ja kansanedustajien taholta pitäisi pikaisesti puuttua nyt vallalla olevaan käytäntöön. Nykyinen mahdollistaa oikeudenkäyntien avulla edellä mainitun laisen järjen vastaisen toiminnan. Tulisi välittömästi puuttua tähän suunnitelmalliseen,” jopa maan tavaksi ”muodostuneeseen, rahan kahmimiseen oikeudenkäyntien avulla.

 


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI