Pentti Hautala
Alavus/ Töysä
Järvien ja muiden vesistöjen sotkemisen ei ole otettu opiksi, vaikka jo vuosikymmeniä sitten oli järvis-sämme näkyvissä mitä tuleman pitää. Mm. sinilevä näyttäytyi paikkakuntiemme järvillä lisääntymisen merkkejä jo 1980-luvulla
Esim. Ähtärinjärvellä selviteltiin yliopistojen ym. toimesta järven likaantumisen alkuperiä jo yli 30 vuotta sitten. ”Pahana” toimittajana tein näistä tutkimustuloksien tiedotustilaisuuksista lehtijuttuja. Sain myös pyyntöjä, etten toisi koko totuutta lukijoiden tietoon.
En kuitenkaan pimittämispyyntöjä noudattanut. Kirjoitin rohkeasti saamani ja kuulemani tiedot kansan luettavaksi. Sinilevän aiheuttamisen alkuperien kirjoittaminen julkisuuteen aiheutti sen, että lopputilin ehdottajiakin minulle kävi lehden kustantajan puheilla. ”Lopputili” tuli kuitenkin vasta vuosikymmenien kuluttua, eläkkeen muodossa.
Tuli toki kiitosta ja kehuja paljon enemmän kuin moitteita, huviloiden omistajilta sekä vakinaisilta ranta-asukkailtatakin. Sainpa eräältä taholta lupauksen lahjaveneestäkin. Soutuvene jäi kuitenkin saamatta.
Ähtärinjärven lisäksi muillakin järvillämme pähkäiltiin jo 1900 luvulla sinilevän kanssa. Mietittiin keinoja, millä saataisiin lähijärven rehevöityminen- ja likaantuminen loppumaan. Monen järven kohdalla on huononeva tilanne saatu vastuullisella toiminnalla päättymään. Näin on tapahtunut mm. Töysän Ponnenjärvellä, jossa sinilevää esiintyi takavuosina säännöllisesti.
Nyt kiusallisesta levästä ole ollut riesaa entistä vähemmän. Näin siitäkin huolimatta, vaikka kaupungin taholta on laiminlyöty ns. valuma-altaiden tyhjentäminen. Mutta usealla on järvellämme päästetty tilanne vain pahentumaan. Sinilevän esiintyminen on hyvä- ja lahjomaton mittari tästä.
Yleisesti syytetään järven saastumisesta rannoilla huviloilla ja taloissa asuvia henkilöitä. Unohdetaan, että järven hyvinvointi on paljon laajemman alueen asukkaiden ja lomailijoiden toiminnan tulosta. Järven hyvinvointiin vaikuttaa elämä järven lähellä ja laajalla valuma-alueella. Ratkaisevaa on se, mitä ojat, purot ja joet järveen virratessaan tuovat.
Ähtärinjärvi on huolestuttava esimerkki siitä, että ei ole onnistuttu hienon ja monelle tärkeän järven puhtaana pysymisen pyrkimyksissä. Onko todellisuudessa yritettykään? Kannattaisikohan kaivaa ne monet tutkimus- ja toimenpiteiden suunnitelmat kaupungin ym. arkistoista esiin? Ne, jotka laadittiin jo kauan sitten Ähtärinjärven hyvän tulevaisuuden takeeksi.
Syksyn edetessä on myrkyllisen sinilevän kukinnot värittäneet melkein koko laajan Ähtärinjärven. Otetut näytteet paljastavat levän olevan sen laatuista, joka saattaa tuottaa maksa- ja hermomyrkkyjä! Ähtärinjärvi ei ole toki ainoa EP:n komeimmista järvistä, joka on niin sanotusti kunnoltaan huonossa hapessa.
Jo perinteeksi on muodostunut, että myöskin Kuortaneenjärvellä, Kuorasjärvelle ja Lappajarvellä sinilävet viihtyvät.
Suomessa on vesistöasiat aina olleet eripuran aiheita. Toiset sotkevat ja jotkut haluavat suojella. Tällaisesta toiminnasta on lukuisia esimerkkejä. On käyty tiukkoja neuvotteluja sekä käräjäkäyntejä; tekoaltaista, jokien perkauksista, vesipinnan säätelystä, koskien ”valjastuksista” voimalaitosten käyttöön ym.
Useat kaivokset ovat pilanneet vesistöjä. Talvivaara on surullisin esimerkki ja tulee kalliiksi veromaksajillekin.
Oikein hölmölän mallin esimerkkinä on maailmankuulu Lapin Lemmenjoki. Kansallispuiston läpi virtaava joki on ollut aikaisemmin niin puhdas, että sen vettä nautittiin juomavetenä. Lapin, aiemmin kristallinkirkas Lemmenjoki oli esim. koneellisen kullan kaivaminen, kun kauhottiin maa-ainesta ja pumpattiin paljon vettä suuriin pyöriviin ”seulamyllyihin”. Vesi ja muta virtaavat sitten kymmenistä kohteista takaisin jokeen. Tehdyt valuma-altaat ovat täyttyneet pumppausten ja vesisateidenkin vaikutuksesta.
On ihmeellistä, että enimmäkseen ahneiden eläkeläisten harrastuksena sallitaan tällä tavoin kaivaa arvokas Lemmenjoen kansallismaisema pilalle. Nyt kaivamisen loputtua vesi on kirkastumassa.
Valtakunnan tasolla on ympäristöministeriö, maakuntatasolla ja kunnissa omat ympäristövastaavat. Miksi vesistöjemme- ja yleensä luontomme suojelusta vain niin harvat ottavat vastuuta?
