Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä

0

Lappajärven kunnanhallituksen eräitä päätöksiä kokouksessa 7.3.

Edustajan nimeäminen Alajärven sivistyslautakuntaan

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus nimeää edustajan ja varaedustajan Alajärven kaupungin
sivistyslautakuntaan.

Kunnanhallitus päätti nimetä Alajärven kaupungin sivistyslautakuntaan
varsinaiseksi jäseneksi Tuija Viinamäen ja varalle Vesa Luoman.

Sisäisen valvonnan selonteot v. 2021

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen hyvinvointivaliokunnan, teknisen
valiokunnan, kehitysvaliokunnan ja yleishallinnon sisäisen valvonnan
selonteot.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Avustuksen myöntäminen kesätyökoordinaattorin palkkaamiseen 4H-yhdistyksen Helppi-toimintaan

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus päättä suhtautua myönteisesti Helppi -toimintaan ja
myöntää 4000,00 euron määrärahan kesätyökoordinaattorin palkkaamiseen.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Suomen kestävän kasvun ohjelma -hanke


Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus päättää, että Lappajärven kunta lähtee mukaan
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Suomen kestävän kasvun ohjelma –
hankkeeseen. Hanke ei edellytä kuntarahoitusta.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Welcome2ep -hankkeen jatkorahoitus

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus päättää olla mukana Welcome2EP -hankkeessa
(1.9.2022-31.8.2023) enintään 1861,00 euron osuudella ko. hankeaikana.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 Avustuksen antaminen Ukrainalle

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus päättää, että Lappajärven kunta antaa 860,00 euroa
avustusta humanitäärisiin tarkoituksiin Ukrainalle. Sari Karlström esitti, että Lappajärven kunta antaa 1000,00 euroa avustusta humanitäärisiin tarkoituksiin Ukrainaan. Puheenjohtaja tiedusteli, sopiiko Karlströmin esitys kaikille. Kaikki hyväksyivät esityksen.

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä, että Ukrainalle annetaan
1000,00 euron avustus humanitäärisiin tarkoituksiin.

Perintövarojen käyttö

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus nimeää työryhmän valmistelemaan esityksen perinnön
käytöstä huomioiden Valtiokonttorin ehdot.
Kunnanhallitus päätti nimetä työryhmään vapaa-aikasihteerin,
sivistysjohtajan, Vuokko Kraatarin, Sari Karlströmin ja Ville Väkeväisen.

Rakennusjärjestyksen tarkistaminen

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus päättää, että tässä vaiheessa ei esitetä kunnanvaltuustolle
rakennusjärjestyksen muuttamista, vaan rakennusjärjestyksen
kokonaisvaltainen tarkistaminen toteutetaan, kun uusi kaavoitus- ja
rakentamislaki tulee voimaan.

Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti lähettää asian
tekniselle valiokunnalle valmisteltavaksi.

Viestintä- ja hankekoordinaattori

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus päättää haastatteluun kutsuttavat hakijat sekä nimeää
henkilöt haastatteluryhmään.

Kunnanhallitus päätti nimetä haastatteluryhmään kunnanjohtajan,
hallintojohtajan, sivistysjohtajan ja vapaa-aikasihteerin sekä Ville Ala-ahon
ja Vesa Luoman. Haastatteluun kutsutaan Lillbacka Satu, Lamminheimo Juha-Matti, Yli-Leppälä Annie ja Haanpää Maria. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon.

Kuntalaisaloitteet

Kunnanjohtajan esitys
Kunnanhallitus antaa edellä olevat kuntalaisaloitteita koskevat selvitykset
kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Hyväksyttiin.


 

JÄTÄ KOMMENTTI