”Metsän poika” Harrissa | Hannu Hautalan valokuvia vuosien varrelta

0
Hannu Hautalan luontokuvia on esillä, "Metsän Poika" näyttelyssä Alavuden taidekeskus Harrissa toukokuun ajan. Tässä Hannu ja kuvaamansa kotka.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus

Vuosikymmeniä  Kuusamossa asunut, töysäläisyntyinen Hannu Hautala on kohonnut Suomen legendaarisimmaksi ja ulkomailla laajasti tunnetuksi luontokuvaajaksi. – Nyt toukokuun ajan,1.-29.5., on Alavuden taidekeskus Harrissa ihanteellinen mahdollisuus nähdä Hannun luontokuvia kuuden vuosikymmen ajalta.

Metsän-poika valokuvanäyttely toteutetaan yhdessä Hannu Hautala säätiön ja Luontokeskuksen kanssa. Kyseessä on kiertonäyttely. Talvenaikana näyttely on ollut mm. Rovaniemellä, jossa se sai suuren suosion. Kuvaaja on itse valinnut kaikki kymmenet kuvat. Periaatteella, yksi mieluisin kuva jokaiselta vuodelta. -Ja siinä olikin kova aprikoiminen ja vertailu, kun valinta piti tehdä tuhansista hyvistä kuvista, huokaa Hannu.

Hautala sanoo pyrkineen valitsemaan sellaisia kuvia, jotka kertovat parhaalla mahdollisella tavalla tarinaa suomalaisesta luonnosta. Samalla myöskin hänen omasta, yhden ihmisen intohimosta luontokuvaukseen. Näyttely on osa suomalaista valokuvauksenkin historiaa ja jokaisen kuvan tilanne avautuu oman pienen tarinansa kautta.

-Onhan menneiden vuosikymmenien aikana luontokuvaus kehittynyt merkittävään asemaan Suomessa ja suomalaisten keskuudessa. Niin monimuotoisen luonnon elämyksien esiin tuojana ja puolustajana, sekä taidemuotonakin.

Tässä Hannusta kuvani töysäläisessä luonnossa yli 40-vuoden takaa. Miehen ainoa harmi silloin oli, kun piti käyttää ”viheliäisiä silmälaseja”. Laseista oli jo tuolloin hieman haittaa. Ne huurtuivat ja häiritsivät kuvaamista nopeissa tilanteissa, kun minä sain havainnoida ja kuvata kirkkain silmin.

– -Esimerkiksi aloittaessani alle rippikouluikäisenä kloppina Töysässä kuvamaan luontoa ja lintuja, pidettiin harrastusta ”hullun hommana”. Kukaan ei arvostanut sitä. Nyt arvostus on laajaa ja innokasta. Luonto ja sen eläimet ovat kiinnostavia kuvattavia. Toki mahdollisuudetkin ovat hurjasti parantuneet, kameroiden kehityksen myötä. Lisäksi puhelimissakin on hyvät mahdollisuudet kuvien ottamiseen. Sellaisesta ei voitu, vielä esimerkiksi 1960-luvulla haaveillakaan.

Hautala on  vuosikymmenien aikana kuvannut ja julkaissut lähes 70 luonto-kuvakirjaa, joista monet on käännetty eri maiden kielille. Niistä ensimmäinen, Erämetsän elämää ilmestyi vuonna 1968.  Kirjan osakseen saama suuri suosio rohkaisi Hannua ryhtymään päätoimiseksi luontokuvaajaksi. Hän onkin alan ensimmäinen päätoiminen ammattilainen Suomessa.

Ensimmäisen merkittävän huomion Hautala saavutti vuonna 1973. Silloin hänet palkittiin Vuoden lehtikuvasta. Karstulan nevalta töysäläinen onnistui ottamaan ainutlaatuisen kuvia kotkien parittelusta.

Hannu on asunut, apteekissa toimineen vaimonsa Irman kanssa omakotitalossaan, Kuusamon Kiesingintiellä vuodesta 1979 alkaen. Talon yhteyteen on rakennettu tulipalon kestävä kammio-huone, johon on arkistoitu yli 1,5 miljoonaa kuvaa.

Koilismaahan asumaan muuttamisen kannusti se, että Kuusamo on tavallaan keskellä Suomea, ainakin pituus suunnassa ja lähellä ihanteellisia kuvauskohteita. Myöskin luonnon monipuolisuus ja sen lintujen sekä muiden eläinten runsaus houkutteli.

Kuusamon kaupungin keskustassa toimii kansainvälinen matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu. Komeassa rakennuksessa sijaitsee myöskin Hannu Hautalan luontokuvakeskus: ”Hannun Jäljet”. Tämä valtakunnan ensimmäinen luontokuvakeskus on 150 neliön kokoinen monipuolinen näyttelytila. Se kunnioittaa Suomen kuuluisimman luontokuvaajan elämäntyötä.

Nyt Karhuntassun tiloja sanerataan. – Kunnostetut tilat avataan käyttöön vuoden 2023 alussa…

Taidekeskus Harri on avoinna tiistai—sunnuntai klo. 12–18.

Kuvat: Pentti Hautala


 

JÄTÄ KOMMENTTI