Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupungin osalta katujen päällystäminen tältä kesältä on käynnistynyt.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kimmo Jokinen kertoo, että urakoitsijan, Asfalttikallio Oy:n porukka on ruvennut töihin eilen maanantaina ja pinnan tekijät tulevat heti pohjaporukan perässä. -Hieman aikaisemmin on suoritettu tarvittavat jyrsinnät. Lisäksi päällystettävien kohteisiin on jo aiemmin tehty mm. palteen poistoa, rumpujen uusimisia sekä tarvittavia korjauksia kantaviin rakenteisiin.
Hän sanoo, että tällä kertaa kaduista päällystetään Raiskintie ja Mäkitie välillä kirjasto – vanha yläaste. Lisäksi Sampolaan, Kiertotielle rakennettu kevyenliikenteen väylä päällystetään- Päällystämisen jälkeen täytetään vielä asfaltin pientareet murskeella ja suoritetaan maalauksia. Työohjelmaan on varattu tälle vuodelle päällystyksiin 300.000 euroa, Kimmo Jokinen avaa päällystämisen jälkeisiä töitä ja kustannuksia. – jr
