Etsintäkuulutettu henkilö on löytynyt Pohjanmaan poliisilaitoksen etsintäkuuluttama Leif Lindeman on löytynyt. Etsintäkuulutettu ilmoittautui itse tänään poliisille Keski-Pohjanmaalla ja poliisi otti hänet kiinni rikoksesta epäiltynä. Poliisi kiittää yleisöä saamistaan tapaukseen liittyvistä vihjeistä.    
Vaskiveden Metsästysseuran, Vaskiveden Nuorisoseuran ja Vaskiveden Osakaskunnan yhdessä  järjestämiin, perinteisiin Kuhasoutuihin Havankajärvellä osallistui lauantai-iltana 16 venekuntaa. Myllyniemen tanssilava toimi kilpailukeskuksena. Saalista kertyi mukavasti. Tapahtuman järjestäjien taholta kerrotaan, että kilpailu herätti myös illan tanssikansassa uteliaisuutta ja mielenkiintoa. Sekä kilpailun lähtöä että punnitusta seurattiin isolla porukalla. Lisäksi...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Musiikkinäytelmä Meijeripukilla kertoo sivustakatsojien silmin vuosista 1919-1920, jolloin Alvar Aalto suunnitteli Alajärvelle nuorisoseurantalon. Kaksi naista kohtaa aamusella meijeripukilla sinne maitoa viedessään. Pyörähtääpä paikalle myös kaksi eläväistä tyttölasta. Laulujen ja tarinoiden siivin päästään viimein nuorisoseuran vihkiäisiin.Esityksen ovat käsikirjoittaneet Tarja Kultavuori ja Arja Tikkanen.  Säestyksestä ja lavastuksesta nuorisoseuralla...
Pesäpalloliitto /J-Pnews Haminan Palloilijat ja Alajärven Ankkurit päätyivät tasapisteisiin sarjataulukon hännille, kun miesten Superpesiksen runkosarja päättyi sunnuntaina. Sarjan viimeinen putoaa suoraan Ykköspesikseen kaudelle 2025. Kahden joukkueen päädyttyä tasapisteisiin tämä tarkoittaa pesäpallon kilpailumääräysten § 36.4 mukaisesti uusintaottelua puolueettomalla kentällä, kun kyse on suorasta putoamisesta. Uusintaottelun häviäjä putoaa sarjaporrasta...
Kaksi henkilöautoa ja asuntoauto kolaroivat valtatiellä 16 Alajärvellä. Henkilöauto oli kääntymässä Kaartusentielle kun takaa tulleen asunto-auton jarrutus oli epäonnistonut jarrujen pettämisen johdosta. Törmäyksen voimasta oli peräänajettu ajoneuvo joutunut vastaantulevalle kaistalle ja siihen oli törmännyt toinen henkilöauto. Henhkilövahingoilta vältyttiin, eikä kaksi mukana ollutta koiraa saaneet vammoja.  
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO