Oulun naiset ja Kouvolan miehet ovat vahvasti edustettuina, kun Ykköspesiksen omat Itä-Länsi-ottelut pelataan Lappajärvellä sunnuntaina 7. heinäkuuta. Kunnian arvo-ottelusta omalla kotikentällään saavat Lappajärven Veikkojen Aleksandra Latvala ja Neea Mattila sekä pelinjohtaja Jaakko Kultalahti.
Mattila nähtiin naisten Ykköspesiksen Itä-Lännessä myös viime vuonna. Miesten puolelta toisen peräkkäisen...
PÄIVITETTY 20.06. klo 14.30
Alajärvellä valtatiellä 16, maitoauton ja henkilöauton nokkakolari.
Kolarin johdosta maitoauto kaatui kyljelleen ojaan ja henklöauto suistui tieltä. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti. Pelastuslaitos irrotti henkilöauton kuljettajan ensihoidon hoidettavaksi. Onnettomuuspaikalla tehtyjen hoitotoimien jälkeen kuljettaja siirrettiin Tampereen Yliopistolliseen sairaalaan. Maitoauton kuljettaja selvisi vammoitta.
Tilannepaikalla pelastuslaitos avustaa...
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisella eli ympärileikkauksella tarkoitetaan kaikkia ilman lääketieteellistä syytä tehtäviä toimenpiteitä, joihin liittyy naisten ulkoisten sukuelinten poistaminen tai vahingoittaminen jollain muulla tavalla.
Kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa mukaan eri puolilla maailmaa elää tällä hetkellä arviolta 200 miljoonaa silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista. Vuosittain noin...
Hallitus uhkaa keskittää maanmittauslaitoksen toiminnot
Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) on pettynyt lausunnolle lähtevään maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnokseen Maanmittauslaitoksen palvelupisteistä ja niiden sijainnista.
Pahimmat pelot ovat käymässä toteen. Lakkautettavaksi ehdotetaan palvelupisteitä Alajärveltä, Huittisista, Ikaalisista, Kemijärveltä, Nurmeksesta, Närpiöstä, Saarijärveltä, Salosta ja Ylivieskasta, Savola listaa.
Koko Maanmittauslaitoksen henkilöstö aiotaan...
Keskiviikkona 12.6.2024 klo 22 jälkeen tapahtui Rantatiellä Närpiössä liikenneonnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja törmäsi edellä ajoradan sivussa polkupyörällä ajaneeseen lapseen, joka loukkaantui vakavasti.
13-vuotias polkupyöräilijä menehtyi onnettomuudesta aiheutuneisiin vammoihin myöhemmin sairaalassa. Poliisi on tehnyt tapahtuneeseen liittyen kuulusteluja ja muita tutkintatoimenpiteitä. Asiaa tutkitaan tällä hetkellä liikenneturvallisuuden vaarantamisena...











