Soinin kunta haastaa kaikki suunnittelemaan ja toteuttamaan Soinille omaa nimikkovillapaitaa. Suunnittelukilpailu on osa Soinin kuntamarkkinointia. Nyt kutsumme suunnittelemaan mieltä ja kehoa lämmittävää mallia juuri soinilaisille. Kilpailuun osallistujan tulee suunnitella ja toteuttaa villapaidan neulemalli, joka kuvastaa jollain tapaa Soinin kuntaan ja soinilaisuuteen liittyviä ominaispiirteitä. Suunnittelumallin tulee...
Hyvä työilmapiiri, joustavat työjärjestelyt ja senioreiden vahva tuki saavat nuoret lääkärit suosittelemaan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuetta Lääkäriliitto ja Nuorten Lääkärien Yhdistys ovat julkaisseet vuosittaisen Koulutuspaikkakyselyn tulokset.  Kyselyn mukaan omaa koulutuspaikkaansa suosittelevien lääkäreiden määrä on suurempi kuin kertaakaan aiemmin. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta upeasti kyselyn kärkeen nousivat medisiiniset palvelut, Kurikan sote-keskus...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Villa Väinölässä jatkuu ihmisen perusoikeuksien puolesta kantaaottavien näyttelyiden teema. Helmikuun ajan esillä on nuoren taiteilijan Julia Rantalan kavalkadi veistoksia ja akvarelleja. Näyttely "Kadotettu paratiisi" käsittelee hienovaraisen ja usein piilossa olevan väkivallan eri muotojen ja uhrien tunteiden esiintymistä surrealistisissa akvarellitöissä ja savitöissä. Usein väkivaltaan turtuu ja se piilotetaan...
Alavuden kaupungin uudeksi talousjohtajaksi on valittu Antti-Jussi Vahteala. Kaupungin-hallituksen maanantainen päätös oli yksimielinen sekä valintaryhmän esityksen mukainen. Vahteala työskentelee tällä hetkellä Sievin kunnan vs. hallintojohtajana. Talousjohtaja vastaa kaupungin talouden suunnittelusta ja seurannasta, arvioinnista ja rahoituksesta sekä talouden prosessien johtamisesta. Hän johtaa konsernin talouspalveluita, toimii vastuualueensa...
Etelä-Pohjanmaan alueen alakoululaisten ja alle kouluikäisten lasten vanhemmille suunnattu Verkkovanhempainilta järjestetään 15.2. klo 18-19. Tilaisuudessa pääset kuulemaan mm. lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, median turvallisuudesta ja vanhempien vastuusta. Tilaisuuteen voi osallistua etäyhteydellä omasta olohuoneesta käsin. Tilaisuuden ohjelma: Sometohtori Suvi Uski, Someturvan toimitusjohtaja: Nyt jos koskaan meidän vanhempien on suhtauduttava...