Etelä-Pohjanmaalla Lapualla sattui varhain lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vähän ennen kello yhtä vakava ihmishenkeen kohdistunut raideliikenneonnettomuus.
Saamamme tiedon mukaan kerrotaan henkilön jääneen junan alle Lapuan keskustan tuntumassa rautatieaseman länsipuolella lähellä Urheilukatua. Pelastustoimesta kerrottiin henkilön jääneen henkiin, mutta loukkaantuneen vakavasti.
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Korjatessani myrskyn kaatamia kuusia taloni pihan reunalta, sain neuvon: "Jos haluat sellaisia lintuja pihaasi, jotka laulavat kaikkina vuodenaikoina, niin jätä kuusen latvoja metsään. -Takaan sen, että, ainakin peukaloisia tulee paljon, kun jokikin on lähellä", hän vakuutti.
Kuuntelin neuvoja ja tämän kesän aikana olen...

FILM MAKING WORKSHOP Nelimarkka-museolla la 19.8.2023 KLO 12-15
Pitäisikö kyläseuralle tehdä esittelyfilmi? Haluaisitko kertoa harrastuksestasi sosiaalisessa mediassa? Voisitko hyödyntää työssäsi visuaalista tarinankerrontaa? Miten tehdä lyhytelokuva, jolla ei ole budjettia?
Nelimarkka-taiteilijaresidenssissä vieraileva australialainen Kerri Ann Foweraker
toimii ohjaajana työpajassa, jossa tutustutaan visuaalisten ja elokuvallisten ideoiden
luomiseen ja kehittämiseen. Työpajassa...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Perinteinen Koillis-Pirkka-näyttely kiertää vuorovuosin järjestävien seurojen kotikaupungissa. Tämän vuotinen näyttely 16.8-10.9.2023 ripustetaan jo 41. kerran. Tällä kertaa järjestelyvuorossa on jämsäläinen koillisen Hämeen Kuvataideseura Värinä ry. Muut mukana olevat seurat ovat Mäntän Taideseura ry, Virtain Taideyhdistys ry, Ruoveden Taideyhdistys ry sekä Keuruun Taiteilijaseura ry.
Näyttelyyn...
Pentti Hautala
Alavus/Töysä
Punkki liikkeellä. Pelkoon ja paniikkiin ei mitään syytä. - Susi liikkeellä ja paniikki aivan aiheellista. - Pihan reunalla käynyt karhu sai asukkaat hätääntyneeseen paniikkiin.
Kerrotulla tavalla ovat eri tiedotusvälineet ohjanneet otsikoillaan kansalaisia suhtautumaan tarkoitushakuisesti pienempien ja isompien petojemme vaarallisuuteen. Viime vuodet ovat kuitenkin selvästi osoittaneen, että punkit,...