Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Puolustusministeri Mikko Savola (kesk.) osallistui perjantai-iltana Virtain Reserviläisten ja Virtain Reserviupseerikerhon kaupungintalon valtuustosalissa järjestämään yleisötilaisuuteen, jonka teemana oli Maanpuolustus-Peruskalliomme. Ministerin vierailu oli houkutellut paikalle lähes salintäyteisen yleisön. Tilaisuuden avannut Jussi Mäkitalo kertoi, että reserviläisjäseniä ja reserviupseerikerhon jäseniä on Virroilla yhteensä noin 300. Puolustusministeri Mikko...
Pentti Hautala Toimittaja Koronan ja sodan kärsimyksien lisäksi meitä suomalaisia koettelee viime aikoina myös välttämättömien kulutus-tarpeiden hintojen nousu. Sähkö, polttoaineet, ruoka ja monet muut välttämättömät kustannukset ovat kohonneet runsaasti. Hintojen korotukset ovat tuoneet kuittenkin pörssiyhtiöille satojen-, jopa tuhansien miljoonien voitot. Maksajina ovat olleet suomalaiset ja valtiokin.  Koronatukiakin...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Sisä-Suomen poliisilaitos on tiedottanut koulua, että koko Pirkanmaan alueella on tehty laaja operaatio, missä on tarkastettu koulukuljetuksia ajavia autoja. Tarkastus tehtiin myös Virroilla yhtenäiskoulun kyytejä ajavien yhtiöiden autoihin koulun viereisellä levikkeellä keskiviikkona. Autoista tarkistettiin liikenneluvat, piirturit, rekisteriotteet, alkolukot ja niiden kalibrointitodistukset. Tietenkin lisäksi kuljettajien...
Huomenna, lauantaina ratkeaa alaluistelun maailman-mestaruus Soinin Vuorenmaassa. Iltakilpailuna kisattava kisa alkaa kello 18.00. Suomen Mirko Lahti on kisassa Rautalammin osakilpailun jälkeen toisena ja kun Soinin päätöskisassa on jaossa voittajalle 500 pistettä, jännitys säilyy loppuun saakka. Tilanne ennen Soinin kisaa on seuraava: ( Klikkaa pistetilanne ylläolevasta tekstilinkistämme) Junioreissa...
Elivoimalautakunnan päätöksiä kokouksesta 21.2. ELINVOIMALAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Hallintosäännön mukaan valtuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä ja valtuuston sihteerinä toimii valtuuston määräämä viranhaltija. Hallintosäännössä ei erikseen määritellä kuka määrää muiden toimielinten pöytäkirjanpitäjän ja sihteerin. Hallintosihteeri Henna Matintupa on viranhaltijapäätöksellä määrännyt elinvoimalautakunnan kokousten pöytäkirjanpitäjäksi hallinnon toimistosihteerin Seija Höykinpuron. Elinvoimajohtaja Jaakko Aninko Elinvoimalautakunta merkitsee hallintosihteerin...
Kesänäyttely 2025 “LUMO