Alavuden kaupungin keskustakehittämisen hanke on edennyt suunnitellusti. Kaupunkikeskustan strategisen suunnitelman luonnos on valmistunut, ja seuraavaksi halutaan kuulla kaupunkilaisten mielipiteitä.
Keväällä toteutetusta asukaskyselystä saatiin tietoa Alavuden kaupunkikeskustan käyttötottumuksista ja asukkaiden toiveista. Vastauksista nousseita toiveita on pyritty mahdollisimman monipuolisesti toteuttamaan nyt julkaistavassa suunnitelmaluonnoksessa.
Kaupunkikeskustan strategisen suunnitelman luonnos on...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat
Virroilla esitetyn Kurki-oopperan ensi-illasta on kohta kulunut kolme vuotta. Kyseistä oopperaa ehdittiin esittämään juuri ennen koronapandemian alkamista joulukuussa 2019.
Jos sitä ei silloin olisi syystä tai toisesta päästy esittämään, olisiko teoksesta päästy vieläkään nauttimaan. Oopperaa esitettiin Kurjenkylän kylätalolla seitsemän kertaa ja kaikki...

Ankkurit rakentaa myös pitkälle tulevaisuuttaan solmiessaan 2+1 vuotisen pelaajasopimuksen nuoren Onni Juurakon kanssa.
2004 syntynyt Alavuden Peli-Veikkojen kasvatti Onni on tuttu mies jo Ankkureille sillä hän on pelannut Alajärvellä poikien Superpesistä. Kasvattajaseurassaan APV:ssä Onni on vakiinnuttanut paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja jatkaa myös Alavudella pelaamista kaksoisedustuksella....
Pentti Hautala
Töysä/Alavus
Totuuksia ei saisi kirjoittaa nykyaikana kansalaisten tietoon tasapuolisesti. Ei ainakaan monista kansalaisryhmistä ja uskonnollisista suuntauksista.
Ja kaikkia kansalaisia koskevissa, kuntia- seurakuntia ja valtion päätöksiä tehdään yhä enenevässä määrin suomalaisilta salattuna.
Ihmeteltävän monien päätettävinä olevien, kansalaisia-veronmaksajia koskettavia päätöksiä tehtäessä on maininta: salassa pidettävä tai luottamuksellinen. Monesti salassa pidettäväksi vaaditaan sellaisiakin ...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat
Virtain koululaisilla on mahdollisuus osallistua monipuoliseen tekemiseen tänään maanantaina (17.10) alkavalla syyslomaviikolla.
Maanantaina voi iltapäivällä lähteä vaikkapa luistelemaan jäähallille tai seinäkiipeilemään Marttiseen. Huomenna tiistaina (18.10) voi taas lähteä luistelemiseen jäähallille, katsomaan illalla elokuva Häät ennen hautajaisia Virtain Pirtillä. Elokuva on K-12. Maksimi 25...
