Vimpelin Vetoa kaudella edustava iskijäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää on valittu Superpesiksen kesäkuun pelaajiksi. Ykköspesiksessä vastaavan kunnian saa Haminan Palloilijoiden Elias Lahti. Jukka-Pekka Vainionpää on intoutunut hurjaan keskikesän vireeseen uudessa seurassaan. Vain yhden tappion kärsinyt Vimpelin Veto on ottanut paikkansa sarjataulukon kärjessä ja vaasalaislähtöinen Vainionpää lyöjätilaston ykkösenä....
Virroilla tapahtui perjantaina (1.7.) iltapäivällä noin puoli viiden aikaan kahden henkilöauton risteyskolari, jossa yksi henkilö loukkaantui lievästi. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat hinauskuntoon. Onnettomuus tapahtui, kun Killinkosken suunnasta (kantatie 68)  tullut auto törmäsi Järvi-Suomentietä (valtatie 23) kulkeneen auton kylkeen. Törmänneessa autossa oli mukana kaksi henkilöä ja toisessa...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos sai tänään päivällä vähän ennen kello yhtä hälytyksen rakennuspalolle Kaustisen Jylhäntielle. Hälytyksen palohavainnosta oli tehnyt ohikulkija. Liekit olivat ottaneet vallan vielä tuntemattomasta syystä alueen suurjännitemuuntajassa. Pelastustoimen mukaan sammutustöitä hankaloitti ja viivytti muuntajan virrattomaksi varmistaminen. - Muuntaja on käytännössä entinen, mutta palo saatiin rajattua eikä se...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Iiris Piri ja Maria Morfin Venäläinen tämän kesän nuoret tähdet. KesäVirratSoi- musiikkijuhlat käynnistyvät perinteiseen tapaan nuorten soittajien konsertilla torstaina 14.7.2022. Nuoria tähtiä edustavat Hannu Kiiskin huippuoppilaat sellistit Maria Morfin Venäläinen ja Iiris Piri. Konsertissa kuullaan Sibelius-Akatemiassa opiskelevien lahjakkuuksien soolo-osuudet yhdessä pianisti Valeria Resjanin...
Uutena näyttelynä lapuanliikkeestä Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen 1929 – 1944. Näyttelystä kertoo kuraattorina toimiva Lasse Autio seuraavaa: - Näyttelykokonaisuus on kokonaisvaltaisesti museonäyttely, ei niinkään historian kertausta, eikä kannanottoa aikakauden tapahtumiin. Ainutlaatuisessa kokoelmassa on myös lainassa olevia esineitä Etelä-Pohjanmaan museoista, kuten Seinäjoen museosta. Ajankohtaisuus on myöskin tärkeää, koska on...
Kesänäyttely 2025 “LUMO