Mustikkavuoren vapaa-aikakeskuksen kehittämistä on kevään aikana suunniteltu tiiviiseen tahtiin kaikille kuntalaisille avoimissa seuraparlamenteissa. Parlamentteihin on osallistunut aktiivisesti liikuntaseurojen edustajia sekä kuntoliikkujia. Suunnittelun tueksi järjestettiin huhti–toukokuun vaihteessa myös kuntalaiskysely, jossa ähtäriläiset saivat ottaa kantaa kahteen vaihtoehtoiseen kehittämissuunnitelmaan. Ähtärin kaupungin vapaa-aika- ja hyvinvointipäällikkö Anu Paalanen on tyytyväinen, että...
Alavuden kaupungin maaliskuussa alkanut euron tonttikampanja huipentui varsinaiseen kauppapäivään lauantaina 14.5.2022. Kauppapäivänä kampanjassa mukana olevista tonteista tehtiin kauppakirjat saapumisjärjestyksessä. Kauppapäivänä tontin ostajia oli liikenteessä aina aamu yhdeksästä iltaseitsemään saakka. Tonttikampanjassa oli mukana kaiken kaikkiaan n. 130 tonttia 16:lta eri alueelta. Kampanjan aikana tontteihin pystyi tutustumaan, mutta...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin hallitus nimesi kokouksessaan ehdokkaita ensi kevään eduskuntavaaleihin. Ensimmäisessä kattauksessa nimettiin istuvien kansanedustajien Juha Mäenpään, 51, Ilmajoelta ja Jukka Mäkysen, 61, Vaasasta lisäksi neljä muuta ehdokasta. . Vaasalainen Anne Rintamäki, 58, on ammatiltaan poliisi ja yrittäjä ja on sekä aluevaltuutettu Pohjanmaalla että kaupunginvaltuutettu. Rintamäki toimii...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain  Urhelijoiden lauantaina (14.5) järjestämissä HämSY:n pm-sisulisämaastoissa kilpaili yli 200 juoksijaa. Kisareitit kiersivät urheilukentän lähimaastossa. Tuloksia T9 Maantiejuoksu 1.Aino Siivonen NokU 4,09 2.Milja Häkli TampPy 4,17 3.Mailis Ijäs KangsKi  4,37 12. Taika Mäkinen VirtU 4,55 24. Jadessa Metsoila VirtU 5,39 29. Janni Viitanen VirtU 6,16 (29) juoksijjaa P9 Maantiejuoksu 1.Lauri Tarhonen LempKiYU ...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Alkukevään havaintojen tilastot ilmentävät, että punkit ovat jatkaneet lisääntymistään. Niitä on tavattu jo myöskin uusilla alueilla. Pian ollaankin samassa tilanteessa, mitä hirvikärpästen leviämisessä. Ei ole enää monta vuotta siihen, että punkkeja esiintyy ja niiden aiheuttamat taudit lisääntyvät kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi viime vuodelta julkaistujen...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO