Pentti Hautala Alavus/ Töysä Järvien ja muiden vesistöjen sotkemisen ei ole otettu opiksi, vaikka jo vuosikymmeniä sitten oli järvis-sämme näkyvissä mitä tuleman pitää. Mm. sinilevä näyttäytyi paikkakuntiemme järvillä lisääntymisen merkkejä jo 1980-luvulla Esim. Ähtärinjärvellä selviteltiin yliopistojen ym. toimesta järven likaantumisen alkuperiä jo yli 30 vuotta sitten. "Pahana"...
J-P:n pandemiajohtoryhmän mediatiedote 21.4. Koronatapauksia todetaan edelleen Järvi-Pohjanmaalla samaan tapaan kuin viimeisen kahden kuukauden aikana. Etelä-Pohjanmaalla sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt samalla tasolla. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä suosittelee Etelä-Pohjanmaan pandemiatilanteesta johtuen 12 vuotta täyttäneille suu-nenäsuojuksen käyttöä seuraavissa tilanteissa: Aina joukkoliikenteessä, mukaan lukien koulukyydit. Aina julkisissa sisätilaisuuksissa ja...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Linnuilla ja muillakin luonnon eläimillä on kevät myöskin rakkauden kulta-aikaa. Mutta monilla lajeilla on kuherteluun kumppanin löytyminen lujassa. Näin tapahtuu nykyään monesti, ainakin metsoilla. Potevathan mainitut metsiemme ylväimmät kuningaslinnut niin kiihkeää koppelon kaipuuta, että pyrkivät luonnossa liikkuvan ihmisen kanssakin. Myöskin moottorikelkalla ja autokin...
Kuortaneen kunnanhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 19.4.  LAUSUNTO ALUEELLISEEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN JA -SUUNNITELMAAN, KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMAAN JA KUNTAKORTTEIHIN Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan, kulttuurihyvinvointisuunnitelmaan sekä kuntakortteihin Kuortaneen kunnan puolesta seuraavan lausunnon: Asiakirjassa jää kuitenkin hieman epäselväksi kuka on vastuutaho toteutettavien toimenpiteiden osalta. Olisikin hyvä arvioida, tulisiko taulukkoon lisätä myös vastuutaho kunkin...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 19.4. Kuntien ehdotukset jäseniksi verotuksen oikaisulautakuntaan toimikaudelle 1.1.2023 - 31.12.2027 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, ettei se nimeä verotuksen oikaisulautakunnan jaostoihin jäsentä eikä varajäsentä toimikaudelle 1.1.2023 - 31.12.2027. Hyväksyttiin Kunnanviraston sulkemisajat vuonna 2022 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto pidetään suljettuna 27.05, 05.12, ja 27.12-30.12.2022 sekä kesäloma-aikana neljä viikkoa eli 04.07.-31.07.2022. Lisäksi kunnanjohtajalla on...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO