Kuotaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 4.4. KUNNAN VUOKRA-ASUNTOJEN SIIRTÄMINEN TYTÄRYHTIÖN HALLINTAANKunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä asian tiedoksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin Anne Haapa-aho, Juha-Matti Salimäki, Susanna Ylikantola ja Tauno Lampinenilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn japäätöksenteon ajaksi. Riikka Varila toimi puheenjohtajana tämän pykälän ja käsittelyn ajan....
Tänään kello 14 suistui rekka pois tieltä Soinissa. Soinin keskustassa Alajärventieltä Möksyn suuntaan matkalla ollut ulkolaisen kuljettajan ohjaama rekka, joka oli noutamassa liimalevykuormaa suistui risteyksessä tieltä. Kuljettaja ei loukkaantunut, eikä rekkakaan kärsinyt suurempia vahinkoja. Vielä kello 15 odotettiin hinausautoa paikalle. Keli oli lumisateen johdosta liukas....
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Henkilöauto törmäsi tienkaiteeseen, kun sen kuljettaja väisti tielle ilmeisesti tukkirekasta pudonneita puita maanantaiaamulla kello 10 jälkeen Virroilla. Onnettomuus tapahtui Virrat-Killinkoski välisellä tieosuudella. Yksin matkalla ollut kuljettaja oli tulossa Killinkoskelta Virtain suuntaan. Onnettomuudesta selvittiin ilman henkilövahinkoa. -jr  
Seutukuntamme miesten lentopallojoukkue Kyyjärven Kyky-Betset voitti tiukan väännön ja taistelun vieraskentällä Lempäälässä. Paikallinen Lempo Volley kaatui lopulta ns."Kultaisessa erässä" ja vierasjoukkue Kyky varmisti erävoitoillaan lajin Ykkössarjan Suomen mestaruuden. Finaali pelattiin viikonloppuna, lauantaina Kyyjärvellä ja ratkaisuottelu runkosrajassa eniten pisteitä keränneen kotikentällä Lempo Volleyn kotihallissa. Kyky-Betset Ykkösarjan...
Alajärven kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 31.3. muun muassa vuoden 2021 tilinpäätöstä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2021 Kunnallinen työmarkkinalaitos on antanut kunnille suosituksen henkilöstö- raportoinnista. Henkilöstöraportin tiedot ilmoitetaan vuosittain 31.12. tilan- teen mukaan. Henkilöstöraportti valmistellaan ja käsitellään samanaikaisesti kaupungin tilinpäätöksen kanssa. Raportin tiedot käsitellään myös yhteis-työtoimikunnassa. Johtajat ja esihenkilöt käyvät raportin tulokset läpi...
Kesänäyttely 2025 “LUMO