Alajärven kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 31.3. muun muassa vuoden 2021 tilinpäätöstä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2021 Kunnallinen työmarkkinalaitos on antanut kunnille suosituksen henkilöstö- raportoinnista. Henkilöstöraportin tiedot ilmoitetaan vuosittain 31.12. tilan- teen mukaan. Henkilöstöraportti valmistellaan ja käsitellään samanaikaisesti kaupungin tilinpäätöksen kanssa. Raportin tiedot käsitellään myös yhteis-työtoimikunnassa. Johtajat ja esihenkilöt käyvät raportin tulokset läpi...
Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) esittää toimenpidealoitteessaan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin reserviläistoiminnan kulujen verovähennysoikeuden toteuttamiseksi. Savola korostaa, että Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästi. Vapaaehtoinen maanpuolustus on erityisen tärkeää Suomen maanpuolustusta tukevaa kansalaistoimintaa. Se lujittaa ja ylläpitää suomalaisten jo ennestään korkeaa maanpuolustustahtoa ja parantaa valmiutta monenlaisien...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Nelimarkka-museon residenssitaiteilija Hilda Kahra pitää koko perheelle ja kaikenikäisille soveltuvan piirustustyöpajan tiistaina 12.4. klo 18 alkaen. Työpajassa päästetään mielikuvitus valloilleen ja lähdetään luomaan piirustusta jostain hyvin arkipäiväisestä kohti oman mielen luomia uusia ulottuvuuksia. Voit työskentelyn lomassa pohtia omaa luonteenlaatuasi ja omia mieltymyksiäsi. Tule testaamaan...
Onnettomuus sattui Kyyjärventiellä Alajärven Möksyssä perjantaiaamupäivällä noin kello puoli kymmenen aikaan. Alajärven Möksyssä sattui perjantai aamupäivällä noin puolikymmenen aikaan vakava liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto ja rekka kolaroivat. Onnettomuudessa henkilöauton kuljettaja menehtyi. Onnettomuustutkintalautakunta tutkii onnettomuutta. Pohjanmaan poliisi on niukkasanainen ja vaitonainen, eikä tiedota asiasta enempää.  
Hoitoalaa koskeva lakko on alkanut tänään 1.4. kuudessa sairaanhoitopiirissä. Etelä-Pohjanmaa ei tässä vaiheessa ole lakkoon kuuluvien sairaanhoitopiirien joukossa. Sen sijaan samaan erityisvastuualueeseen kuuluva Tays on, joten lakolla on vaikutuksia myös Etelä-Pohjanmaalle. Lakon vuoksi Taysissa lopetetaan kaikki kiireetön ja osa kiireellisestäkin hoidosta. Tämä näkyy potilaiden siirtoina Seinäjoen keskussairaalaan....
Kesänäyttely 2025 “LUMO