Poikien Superpesistä pelataan tulevalla kaudella Helsingistä Rovaniemelle ja Kankaanpäästä Joensuuhun. Myös tyttöjen Superpesis on vahvasti valtakunnallinen sarja, johon osallistuu 23 joukkuetta. Molemmissa sarjoissa saa käyttää 19-vuotiaita ja tätä nuorempia pelaajia. Pääkaupunkiseudulta on kolme joukkuetta mukana nuorten Superpesiksessä. Espoon Pesis ja helsinkiläinen Roihu osallistuvat tyttöjen Superpesikseen....
Virroilla eilen 21.1.2021 tapahtuneen henkirikoksen ja henkirikoksen yrityksen tekijäksi epäilty henkilö löydettiin eilen menehtyneenä. Tapahtumassa loukkaantunut perheen lapsi on sairaalahoidossa. Tehtävä sai alkunsa klo 8.18 hätäkeskukseen tehdystä puhelusta. Rikoksesta epäilty tekijä ja uhrit ovat samasta perhepiiristä. Sivullisille ei koitunut tilanteessa vaaraa. Poliisi joutui sulkemaan valtatien 66,...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Hiljentymistilaisuus ja keskustelutukea Liedenpohjan tapahtumien johdosta Virtain Liedenpohjassa sattui torstaina 21.1.2021 henkirikos, joka on vaatinut poliisin tiedotteen mukaan kaksi ihmishenkeä. Henkirikoksen lisäksi poliisi tutkii henkirikoksen yritystä. Tapahtumat ovat järkyttäneet koko paikkakuntaa ja tuoneet suuren surun etenkin kyläyhteisöön. Virtain kaupunki ja Virtain seurakunta pyrkivät kaikin tavoin olemaan...
Tilannetietoa Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanteesta 22.1.2021 Edellisen 15.1.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 131 koronatartuntaa. 15.-21.1. koronanäytteitä otettiin 109 kappaletta. Kaksi uutta tartuntaa on todettu Lappajärven kunnan asukkailta ja yksi Alajärven kaupungin asukkaalta, joka opiskelee Järviseudun...
PTV mansikkasumppa1
Keskusta kysyy kuntalaismielipidettä Ähtärin kehittämisestä  Ähtärin Keskustan kunnallisjärjestö kysyy kuntalaisten mielipidettä paikkakunnan kehittämisestä ja painopisteistä tulevalle kuntavaalikaudelle. Kyselyn pohjalta laaditaan ohjelma ja strategia päätöksenteon tueksi. Siihen on mahdollisuus vastata kunnallisjärjestön Facebook -sivujen kautta. Kysely on avattu keskiviikkona 20.1. ja se on avoinna tammikuun loppuun saakka. -Haluamme...