Viime kauden Suomen mestari Manse PP avaa turnauksen kotihallissaan! Miesten Halli-SM-turnaus palaa talvikauden pesäpallokalenteriin kahden vuoden tauon jälkeen pesäpallon juhlavuonna 2022. Neljän alkulohkon voittajat etenevät lopputurnaukseen, joka pelataan Imatralla 12.-13.3. Edellistä hallimestaruutta juhli Joensuun Maila maaliskuussa 2019. Syksyn välieräjoukkueet Manse PP Tampereelta, Kouvolan Pallonlyöjät, Vimpelin Veto...
Pentti Hautala TÖYSÄ "Kunnanhallitus, kunnanvaltuusto päätti". Otsikot valehtelevat. Mainitut tahot tekevät ani harvoin omia päätöksiä. Ne nuijivat vain hyväksynnän viisaiden ja oppineiden viranhaltijoiden suunnitelmille! Verotuskin on vain kuntalaisille kiusaksi. Näin voidaan todeta ainakin kaavoitettujen, rakentamattomien tonttimaiden verotuksessa. Monet kunnat verottavat mainittuja maa-alueita, vaikka kunnat ovat omilla...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Ähtärissä on kudottu talkootyönä maailman pisin räsymatto.  Pituutta ennätysmatolla on kaikkiaan 380 metriä ja leveyttä 70 cm. Mattoa on kudottu toukokuusta 2021 lähtien aina marraskuun 2021 puoliväliin saakka. Kesäsesongin ajan kolmet kangaspuut olivat sijoitettuna Ähtäri-hallin aulaan, aivan Ähtäri Zoon läheisyyteen. Alkusyksystä urakkaa jatkettiin Ähtärin...
J-P:n pandemiajohtoryhmän mediatiedote 16.11. Koronatilanne Järvi-Pohjanmaalla on tällä hetkellä rauhallinen, Etelä-Pohjanmaa jatkaa nykyisen STM:n uudistetun hybridistrategian mukaisena leviämisalueena. Aluehallintovirasto antoi perjantaina 12.11. seuraavan määräyksen Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle: Aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sellaiset sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu...
15.11.2021 kokoontunut Nyrkki totesi covid-19-tilanteen jatkuvan Etelä-Pohjanmaalla samankaltaisena kuin edellisviikoilla. Uudistetun hybridistrategian myötä luovutaan alueellisista epidemiologisista vaihekuvauksista. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla täyttyvät valtakunnallisesti määritellyt leviämisalueen tunnusmerkit, joita ovat muun muassa rokotuskattavuus, sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitus, positiivisten koronanäytteiden osuus, joukkoaltistumistilanteet sekä tartuntojen tapaussumma, eli ilmaantuvuus per 100 000...