Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin helatorstain 13.5. ja viikonlopun 14. - 16.5.2021 aikana yhteensä kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 848. Ulkomailta tulevien tartuntojen osuus on korostunut viimeaikoina, esimerkiksi Teuvan tuulivoimatyömaihin liittyviä tartuntoja on todettu jo 22. Seuraavaksi eniten tartuntoja on saatu perhe-...
Pentti Hautala/J-Pnews
ALAVUS/TÖYSÄ
BirdLife Suomen järjästemä lintujen tarkkailu, tilastointi-tapahtuma "Tornien Taisto" peruttiin tältäkin toukokuulta koronan vaikutuksesta. Niin tapahtui jo vuoden 2020 keväänä ja lintuja tarkkailtiin tuolloin "Pihojen taistossa". Nyt "Tornien taisto" piti järjestää 8. toukokuuta, mutta se jouduttiin siirtämään toistamiseen. Seuraavan kerran yritetään Torneissa taistella toukokuun alussa...

Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13.6.2021.
ÄHTÄRIN KUNTAVAALIEHDOKKAAT:
Kansallinen Kokoomus r.p.
KOK+KD
2 Harju, Risto | fil.kand.
3 Hietaniemi, Jussi | sairaanhoitaja
4 Hirvilampi, Kirsi | sosiaaliohjaaja
5 Jokelainen, Teemu | product specialist
6 Kaskimäki, Reija | yrittäjä
7 Kiilunen, Jukka-Pekka | yrittäjä
8 Lystimäki, Kalevi | dipl.ins.
9 Mäenpää, Antti | opiskelija
10 Mäenpää, Leena | yrittäjä
11 Mäkelä,...
Helatorstaina 13.5. Kuortanehallissa pidetyissä hallikisoissa hyppäsi Alajärven Ankkureiden Mikko Paavola seivästä 561. Tulos sijoittuu kaikkien aikojen suomen hallitilastoissa jaetulle neljännelle sijalle ja on myös samalla Etelä Pohjanmaan piirinennätys niin sisä- kuin ulkoradoillakin. Myös kisassa mukana ollut Tommi Holttinen ylitti saman korkeuden.
Taustatiimin mukaan Mikon kevään...
Kuntalaisten tyytyväisyys kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelujen hoitoon on hyvin vahvalla tasolla kaikenkokoisissa kunnissa ympäri Suomen.
Vaikka kuntalaisten arviot kunnallisten palvelujen hoidosta ja saavutettavuudesta ovat kautta linjan positiivisia, ovat kuntalaiset kuitenkin kaikkein tyytyväisimpiä kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelujen kokonaisuuteen. Siihen lukeutuvat kirjasto-, kulttuuri- ja taiteen perusopetuksen palvelut...