Nuorten liikenneturvallisuus on aihe, joka puhuttaa paljon ja syystäkin, maaliskuussa julkaistun Liikenneturvan kyselyn mukaan yli kolme neljästä (77 %) suomalaisesta onkin täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että nuorten liikenneturvallisuus huolettaa. Nuoret ovat edelleenkin yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on 15–24-vuotias, ja ikäryhmän liikenneturvallisuus...
Pentti Hautala/J-Pnews ALAVUS / TÖYSÄ Näin korona-taudin rajoitusten puristuksessa moni ihminen on löytänyt luonnosta kiinnostavaa ajankulua ja seurattavaa. Vastapainona sille, kun ystävienkin tapaamista varotaan tartunnan pelossa. Lähinluontommekin antaa näin kevään edetessä paljon kiinnostavaa seurattava. Siinä samalla saa itsekin liikuntaa sekä raikasta ulkoilmaa hengitettäväksi. Otetetaanpa esimerkiksi aivan oma piha-...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/J-Pnews VIRRAT Virtain kaupunginhallitus on valinnut keskiviikkona (31.3.) pitämässään kokouksessa yksimielisesti kaupungin elinvoimapäälliköksi tradenomi, kauppatieteiden maisteri Tiina Perämäen. Valinnan perusteena on koulutus, työkokemus, laaja viestintäosaaminen ja hankeosaaminen. Tehtäväkohtaiseksi palkaksi päätettiin 4000 euroa kuukaudessa. Kaupunginhallitus oli aiemmin valinnut virkaan Heidi Loukiaisen, mutta hän kieltäytynyt ottamasta virkaa vastaan....
Soinin Sivistyslautakunnan päätöksiä 31.3.2021 Erityisopettajaksi valittiin Eveliina Mäki-Reini. Hän tulee työskentelemään varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa. Soinin kunnan kuljetusstrategia, esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, sekä päättöarvioinnin kriteerit hyväksyttiin. Perhepäivähoitaja on irtisanoutunut tehtävästään. Tilalle ei etsitä uutta työntekijää, vaan palkataan lisäkäsipari päiväkotiin. Perhepäivähoito tulee luultavasti poistumaan jossain...
Jarkko Ruohola/J-Pnews VIRRAT Virtain kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2020 tilinpäätöksen kokouksessaan 31.3.2021. Tilinpäätöksen tulos muodostui 2,4 mijoonaa euroa positiiviseksi. Tilinpäätössiirtojen jälkeen tulos muodostuu noin miljoona euroa ylijäämäiseksi. Taseen kertynyt ylijäämä on vuoden 2020 lopussa siten 16,6 miljoonaa euroa. Hyvään tulokseen auttoivat kertaluonteiset valtionosuudet (1,8 milj.euroa), mutta myös käyttötalous...
Kesänäyttely 2025 “LUMO