AUTOURHEILU | Suomi sai toisen MM-rallin osakilpailun tänään – vuoden 2021 talviralli ajetaan Rovaniemellä!

0
Kuvassa J-M Latvala vuoden 2019 Ruotsin-rallissa silloisen kartturinsa Miika Anttilan kanssa numerolla #10 (Kuva: WRC/ Red Bull Content Pool)

The FIA Worl Rally Championship (WRC) on myöntänyt tämän vuoden toisen rallin osakilpailun ajettavaksi Suomen Lapissa. Artic Ralley Finland – nimeä käyttävä osakilpailu kisataan Suomen napapiirillä 26 – 28. helmikuuta. Kautta aikain ensimmäinen MM- talviralli Suomessa ajetaan Rovaniemen ympäristössä.

Suomessa ajettava toinen, klassikko ja pitkät perinteet omaava ”Jyväskylän Suurajot” eli WRC Rally Finland, ajetaan parhaassa suomalaisessa suvessa viikonloppuna 29. heinäkuuta ja 1. elokuuta.

Lapissa napapiirillä kisailtava, kauden toinen osakilpailu, on olosuhteiltaa järjestäjien toivoma puhdas talviralli. Artic Rally asettuu kilpailukalenterissa jo viime kaudella perutun Ruotsin Rallin tilalle. Jo ennen maailmanlaajuista koronabandemiaa olivat Ruotsin sääolosuhteet ja kehnot lumiolosuhteet rallin läpiviemiselle useana vuonna epäsuotuisat. Viimeisessä Ruotsissa ajetussa osakilpailussa ei ollut lunta pikataipaleilla kuin paikka paikoin.

Muun muassa Toyotan vastavalittu, pohjalainen tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on mielissään toisenkin alkavan kauden osakilpailun saamisesta Suomeen. Latvala sanoo, että nyt on pidettävä huoli siitä, että kaikki järjestelyt onnistuvat ja palaute tapahtumasta kaikkineen olisi positiivista. Oikein toimien on suuret mahdollisuudet jopa vakiinnuttaa MM-Napapiiriralli myöskin tulevien vuosien kisakalentereihin.


 

JÄTÄ KOMMENTTI