Pohjanmaan poliisilaitos sai hätäkeskuksen kautta hälytyksen Vaasan torille perjantain ja lauantain välisenä yönä 4.-5.7. Ilmoituksen mukaan käynnissä olisi joukkotappeluun viittaava tapahtuma.
Hätäkeskukseen tulleiden ilmoitusten mukaan suuri miesjoukko on juossut ympäri toria ja sen välittömässä läheisyydessä huutaen ja lyöden nyrkkiä ilmaan, paikalla nähtiin myös potkimista ja lyömistä. Ilmoitusten mukaan paikalla on ollut noin 30 henkilöä, joista osa käytti kasvoja peittäviä naamioita ja kommandopipojen tyylisiä päähineitä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan henkilömäärä on kuitenkin ollut noin lähempänä 15.
Poliisin saavuttua paikalle tilanne oli jo ohi ja joukko hajaantunut eri suuntiin. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kyse oli kahden jalkapallojoukkueen kannattajaryhmän välisestä yhteenotosta. Osa kannattajista oli saapunut kaupunkiin jo päivää ennen lauantain ottelua, ja tapahtuma liittyy todennäköisesti kannattajien väliseen kohtaamiseen. Poliisin arvion mukaan kyseessä on ollut enemmän kannattajaryhmien visuaalinen vallannäyttö kuin varsinainen joukkotappelu.
Poliisin tietojen mukaan jotkut osanottajista ovat saattaneet loukkaantua yhteenoton yhteydessä. Tapausta tutkitaan lievänä pahoinpitelynä. Tämänhetkisten tietojen perusteella ulkopuolisten kansalaisten päälle ei ole hyökätty, vaan kyse on ollut nimenomaan kannattajaryhmien välisestä yhteenotosta.
– On täysin tuomittavaa, että pieni joukko kannattajia tuo kaupunkiin tämänkaltaista väkivaltaista fanikulttuuria. Urheilun tulisi yhdistää ihmisiä, ei synnyttää pelkoa ja häiriötä. Vaasan tori on kaikkien kaupunkilaisten ja vierailijoiden yhteinen tila, ja tällainen toiminta aiheuttaa turvattomuutta erityisesti silloin, kun kaupungissa on samaan aikaan käynnissä suuri junioriturnaus, sanoo Pohjanmaan poliisilaitoksen tilannekeskuksen komisario Pauli Latvanen.
– Suurin osa kannattajaryhmien jäsenistä kannustaa omaa joukkuettaan hienosti ja mallikkaasti, eivätkä osallistu tämänkaltaisiin tekoihin. Poliisi kannustaa jatkossakin faniryhmiä tukemaan omia joukkueitaan intohimoisesti, mutta tällaiset lieveilmiöt eivät ole missään nimessä hyväksyttäviä, Latvanen jatkaa.
Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä. Asiaan liittyvät henkilöt, joilla on tietoa tapahtumista, voivat lähettää vihjeitä sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi. Henkilöt, jotka ovat loukkaantuneet yhteenoton yhteydessä, voivat tehdä rikosilmoituksen sähköisesti osoitteessa poliisi.fi.
