Janne Mäkelä pelaa sarja-avauksessa uransa 500. superpesisottelun

0

Superpesiksen kesäkausi kotimaassa alkaa Vimpelin Vedon Janne Mäkelän osalta erityisissä juhlatunnelmissa. Mäkelä pelaa uransa 500. runkosarjan superpesisottelun, kun Vimpelin Veto ja sarjanousija Alajärven Ankkurit kohtaavat kolmen välivuoden jälkeen pääsarjatasolla. Ottelu nähdään suorana Ruudun päälähetyksenä Saarikentältä kello 18 alkaen.

 

Janne Mäkelä

Vimpeliläislähtöinen Mäkelä, 41, on seuran oma kasvatti ja pesäpallourallaan aina edustanut Vetoa. ”Sahin sulttaani” oli mukana jo kaudella 2003 nostamassa seuraa Superpesikseen sekä palauttamassa seuraa mitalikantaan SM-pronssille 2009 ja Suomen mestariksi 2010. Kaudesta 2009 lähtien Mäkelä ja Veto ovat jääneet vain kertaalleen (2019) ilman SM-mitalia. Mestaruuksia on tuolta ajalta yhteensä neljä, viimeisin syksyltä 2022.

Menestystä on tullut henkilökohtaisellakin tasolla. Mäkelä oli vahvalla omalla panoksellaan katkaisemassa Sotkamon Jymyn valtakautta yltäen pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi 2016. Vuotta myöhemmin, niin ikään mestaruuskaudella, Mäkelä puhkoi ensi kertaa urallaan 100 lyödyn juoksun rajan yhden kauden aikana (5+98). Kolminkertainen lyöjäkuningas on vienyt kahdesti tehopelaajan tittelin ja vuoden jokeripelaajan pystin. Pelaajien äänestämänä Mäkelä valittiin parhaan sisäpelaajan kultaisen mailan saajaksi 2021.

Uran komeat tehot ovat ennen alkavaa kautta 48+1109=1157 lyötyä, 108 tuotua ja 1645 kärkilyöntiä. Kautta aikain -lyöjätilastossa Mäkelän sijoitus on seitsemäs. Alkuvuosina Mäkelä nähtiin myös räpylähommissa, mutta kauden 2007 loppupuolelta lähtien rooli on vakiintunut ratkaisijaksi jokeripaidassa.


 

JÄTÄ KOMMENTTI