SM-RALLI | Hautamäen ”kultaputkelle” jatkoa  – neljäs perättäinen Suomen mestaruus varmistui Kokkolassa

0
Myös bodiumilla oli kosteaa sateisessa Kokkolassa viikionloppuna (Kuvat: Jari Kohonen)

Jari Kohonen /J-Pnews /Kuvat: Jari Kohonen
KOKKOLA

Ville Hautamäki ja Toni Raiski juhlivat jälleen rallin suomenmestaruutta. Hautamäelle kulta oli jo peräti neljäs putkeen. Kaikkiaan kultamitaleja on palkintokaapissa seitsemän. 

Ville Hautamäki ja Toni Raiski lähtivät rallin SM-kauden päätöskilpailuun SM5-luokan kärjessä. Vaikka pistetilanne oli hyvä, ei asetelma ollut lainkaan helppo. Voittoa ei ollut pakko saavuttaa, mutta jäännöspisteillekään ei ollut varaa jäädä. 

Pimeällä ja vesisateessa ajetut perjantain kolme erikoiskoetta tarjosivat heti paljon dramatiikkaa. Erityisesti illan aloittanut sekä myös päättänyt asvaltoitu yleisöerikoiskoe Kokkolan keskustassa nostatti sykettä molemmilla ajokerroilla. Jälkimmäisellä suorituksella Hautamäen autokunta oli yksi monista heinäpaaleihin törmänneistä.

– Eikä ollut ihan harmiton juttu. Lisävalomaski hajosi, mutta huollon pojat ansiokkaasti korjasivat sen. He hakivat kaupasta hartsia ja lasikuitua, itse säädettiin valot näyttämään niin hyvin kuin se on mahdollista, Hautamäki kertasi. 

Lipsahdus maksoi lisävalomaskivaurion ohella myös aikaa. Yötauolle kaksikko saapui vasta sijalla kuusi. Eroa kärkeen oli runsaat puoli minuuttia. Lähtökohta ei ollut paras mahdollinen mestaruusjahtia ajatellen. Toisaalta sarjakakkonen, Konsta Saarinen oli hänkin vasta kolmantena. 

On siinä se haaste, että jos joku kanssakilpailija tippuu sopivasta välistä, voidaan olla vielä vaikeuksissa, Hautamäki laski. 

Kisa on kuitenkin vasta alussa. Pitää vain ajaa niin, ettei tee mitään typeryyksiä, Hautamäki totesi.

”Donitsit” kuuluivat ohjelmaan yleisö EK:lla kaupungilla…

 Kun syysmyrsky sateineen iski myös lauantaina Kokkolan seudulle ja ajaminen vaikeutui entisestään, alkoi vastustajia pudota kelkasta. Kisaa perjantaina johtanut Pekka Keski-Korsu kärsi rengasrikon ja putosi kuudenneksi. Hautamäen ja Raiskin kannalta suurin mullistus oli kuitenkin se, että päähaastaja Saarinen menetti pelin ulosajoon lauantain kolmannella erikoiskokeella. 

Mestaruus oli jälleen askelta lähempänä. Tosin sarjakolmonen Arttu Lähdeniemi oli nyt toisena ja se edellytti, että Hautamäen oli ajettava edelleen hyville pisteille. 

Lopulta Lähdeniemi juhli voittoa. Hautamäki loihti hurjan kirin ja autokunta nousi lauantain aikana kuudennelta sijalta kakkoseksi. Loppuhetkien käsikirjoitukseen kuului se, että rallia johtanut Jarkko Nikara kärsi moottorin käyntihäiriöistä ja tipahti kolmanneksi. 

Hämmentävä ja paljon erilaisia käänteitä tarjoillut kisa päättyi siis lopulta Hautamäen ja Raiskin kakkossijaan ja mestaruusjuhliin. 

Jo perjantaina oli kyllä todella vaikeaa. Tänään ymmärsin sellaisen asian, että kun oli tosi liukasta ja auto oli hankala ajaa, auttoi, kun laitoin jäykemmän lukko-ohjelman päälle. Se muutti tilannetta radikaalisti ja ajettiin jo yksi pohja-aikakin, Hautamäki kertasi. 

Nousu kuudennelta sijalta kakkoseksi oli kovan työn takana. 

Kyllä olosuhteet tekivät sen, että kisa oli kaukana helposta. Virheen mahdollisuus oli kovasti läsnä koko ajan. Ja niitä virheitä tulikin tehtyä, Hautamäki myönsi. 

valoa tarvittiin pimeillö pätkillä ja siirtymillä…

TULOKSIA

1. Arttu Lähdeniemi-Jukka Toivonen, Mitsubishi Lancer Evolution X   1.00.23,3

2. Ville Hautamäki-Toni Raiski, Mitsubishi Lancer Evolution IX 1.01.29,1 +1.05,8

3. Jarkko Nikara-Petri Nikara,  Mitsubishi Lancer Evolution IX 1.02.33,4 +2.10,1

4. Pekka Keski-Korsu-Markus Silfvast, Ford Fiesta S2000 1.02.44,2 +2.20,9

5. Mats Rinne-Kim Niemelä,  Toyota Yaris 1.03.39,3 +3.16,0

 

SM-pistetilanne 7/7: 

1. Ville Hautamäki 142
2. Arttu Lähdeniemi 129
3. Konsta Saarinen 101
4. Pekka Keski-Korsu 72
5. Mika Karppanen 32

Tiimit: 

1. Co-Motorsport    267
2. Rautio Motorsport 2    259
3. TGS Skoda Motorsport Suomi    253

 


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI