Soinin liikuntapalveluissa tuttua ja uutta kuntalaisille 

0
Soinin kunnantalo talvella

Soinissa liike halutaan osaksi jokaisen kuntalaisen sujuvaa arkea – ei vain harrastuksena, vaan osana hyvinvointia ja jaksamista sekä elämäniloa tukevana voimavarana.

Soinin liikuntapalveluissa alkuvuosi tuo mukanaan sekä tuttuja tapahtumia että uusia avauksia, joiden tavoitteena on tukea kuntalaisten hyvinvointia matalalla kynnyksellä – kaikenikäisille.
Soinin liikuntapalveluiden hyvinvointikoordinaattorin sijaisena toimiii tammikuun alusta heinäkuun loppuun asti Luonnostaan liikkeelle -hankkeesta tuttu Cheyenne Järvinen.
Cheyenne Järvinen

Olen todella innoissani uudesta roolista. Hankkeen pienryhmät pyörivät edelleen sivutoimisesti ja pääsen ohjaamaan eläköityneille tärkeiksi muodostuneita sennujumppia. Samalla työpöydälle on tullut koko liikuntapalveluiden arki: asiakaspalvelua, hallinnollisia tehtäviä, liikuntavuorojen koordinointia, turvallisuusasioita, viestintää sekä tapahtumien ja kampanjoiden suunnittelua, Järvinen kertoo.

Kehitystyötä arjen hyvinvoinnin tueksi

Liikuntapalveluissa kehitetään parhaillaan mm. kunnan tarjoamaa maksutonta elintapaohjausta. Tavoitteena on tukea kuntalaisia kokonaisvaltaisesti arjen hyvinvoinnissa – liikkumisen, palautumisen ja jaksamisen näkökulmasta. Elintapa-ohjauksesta ja sen sisällöistä voi lukea tarkemmin Soinin kunnan verkkosivuilta (www.soini.fi).
Talviliikunnan mahdollisuudet ovat Soinissa myös monipuolistuneet, kun Lauttosen järven jäälle on avattu hiihto- ja luistelumahdollisuus. Alue on ollut suosittu ja pitkään toivottu liikuntapaikka, joka tarjoaa erinomaiset puitteet omaehtoiseen talviliikuntaan.
Yhtenä uutena käytännön uudistuksena keväällä tenniskentän ajanvaraus siirtyy sähköiseksi. Tarkemmista käytännöistä tiedotetaan lisää kevään edetessä. Lisäksi liikuntapalveluista suositellaan seuraamaan erityisesti kunnan somekanavia sekä verkkosivuja, sillä viestintään pyritään panostamaan enemmän.

Talven tapahtumat kutsuvat liikkeelle

 Alkuvuosi tarjoaa runsaasti maksuttomia ja kaikille avoimia tapahtumia:


 

KyKy – VaLePa 070236

JÄTÄ KOMMENTTI