SUPERPESIS | Ari Kiviniemi viheltää 400. miesten superpesisottelunsa syöttötuomarina

0
Tuomarit sanailevat välillä keskenäänkin. (vas) syottötuomari Ari Kiviniemi ja pelituomari Perer Laitio (Tuttu tuomaripari Kitrolla kesäkuussa 2013) (Jukka Ketonen/Arkistokuva)

Nykyisin Kauhajoella asuvasta Ari Kiviniemestä tulee kautta aikain kuudes pesäpallotuomari, joka on viheltänyt 400 miesten superpesisottelua. Neljäs tasasatanen täyttyy illan ottelussa Sotkamon Jymy vs. Joensuun Maila.

Viime vuosituhannen puolelta alkaneella urallaan Kiviniemi on viheltänyt seitsemän miesten loppuottelua ja kaksi Itä-Länttä sekä Liitto-Lehdistö-ottelun Alajärvellä 2011. Vuoden tuomari 2016 on arvostettu pelaajien toimesta parhaaksi tuomariksi eli kultaisen pillin saajaksi kolme kertaa kausina 2016-18.

– Kun 300 ottelua tuli täyteen 2016, en olisi ikinä uskonut, että seuraavakin satanen täyttyy. Toki pitää aina kysyä itseltään, miten pärjää ja vieläkö on pyrkimystä eteenpäin. Kausi kerrallaan mennään. Pelejä vihelletään ja kaikki otetaan vastaan, mitä nimetään. Sillä on menty. Hyvin on homma toiminut.

Kiviniemi on omaksunut oman vuorovaikutteisen tyylinsä, joka on pelaajien ja pelinjohtajien mieleen.

– Pystyn keskustelemaan ja tuomaan omia näkemyksiäni perustellen julki. Pakko ei ole kenenkään keskustella, mutta siihen löytyy aina mahdollisuus. Jokainen lukkari on omanlaisensa.

Kokeneimmat pesäpallotuomarit kautta aikain (ottelumäärät miesten Superpesiksessä)

1. Ossi Muurainen | 530 (syöttötuomari)
2. Matti Lähteenmäki | 507 (syöttötuomari)
3. Tommi Nupponen | 486 (pelituomari)
4. Jouni Ojala | 464 (pelituomari)
5. Antti Aine | 429* (pelituomari)
6. Ari Kiviniemi | 400* (syöttötuomari)
7. Veli-Matti Kallionpää | 339 (pääosin syöttötuomari)
8. Tero Hallila | 335 (pelituomari)
9. Peter Laitio | 333* (pääosin pelituomari)
10. Jussi Nieminen | 303 (pelituomari)

*) Mukaan lukien tämän (18.8.) keskiviikon ottelu


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI