Maakunnan helmet lähellämme -tilaisuus Tervetuloa keskustelemaan
Elämme kulttuuriympäristöjen ympäröiminä. Erilaisia ajan ja ilmiöiden kerrostumia on havaittavissa, kun pysähtyy ja lukee maisemaa ja rakennettua ympäristöä. Pintaa syvemmällä elävät lisäksi omat ja...
Metsätietoa ulkoilijoille!
Ähtärin metsien ehtymättömään aihepiiriin jälleen kerran syventyvä metsäretkihanke on vauhdissa. Yleisö toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi hankeretkille ja -tilaisuuksiin, ja myös hankejulkaisun sisältöön voi esittää ehdotuksia...

Ykköspesis-kausi alkaa keskiviikkona – pelinjohtajilla vahva näkemys ennakkosuosikeista!
Ykköspesiksen sarjakausi käynnistyy huomenna keskiviikkona. Miesten puolella pelinjohtajat nostavat mielenkiintoisesti sarjan kärkeen vahvistuneen Jyväskylän Kiri 2020:n sekä sarjanousijana helsinkiläisen Puna-Mustat. Naisten Ykköspesiksessä ennakkosuosikkeja ovat...
Etelä-Pohjanmaan Eläkeliitto | Palveluasumisen heikennykset vaikuttavat laajasti
Kannanotto
Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin kevätkokous toteaa, että huonon hoidon noidankehä pahenee. Asialla on laajat vaikutukset monen perheen ja yksinasuvien ikäihmisten elämään.
Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueilla toteutetaan...
HyvaEP | Aluehallitus linjasi tilojen vuokraamista
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus käsitteli 6.5.2025 kokouksessaan tilojen vuokraamista ja totesi, että nykyiset vuokra-asetuksen mukaiset vuokrasopimukset päättyvät vuoden 2025 lopussa.
Aluehallitus päätti, että hyvinvointialueen perusperiaatteena on pyrkiä...
LENTOPALLO | MESTARUUSLIIGA : Härkönen ja Puhakka ensikaudeksi KyKy-Betsetin kokoonpanoon.
KyKy-Betset on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta, keskitorjuja Petteri Härkösen ja yleispelaaja Niko-Matias Puhakan kanssa.
Petteri Härkönen pelasi edellisen kauden Mestaruusliigaa Savo Volleyssä ja Niko-Matias Puhakka...
Lähtisitkö Lappajärven kesäteatteriin?
Lappajärven kesäteatterissa koetaan alkavana kesänä jälleen musiikin ja huumorin sävyttämiä hetkiä.
Kesän pääesityksenä nähdään Pave Maijasen kuolemattomaan musiikkiin pohjautuva musiikkikomedia Lähtisitkö. 9.-24.heinäkuuta esitettävä näytäntö vie...
Kolumni | ”Rahaa on, että ranteita pakottaa” Noin 270 miljardia eläkesijoituksissa.
Pentti Hautala
Alavus/Töysä
Äskettäin valtakunnan hallitus päätti ns. puoliväliriihessä, paikata valtion huonoa rahatilannetta miljardilla eurolla.
Eli tavallaan. ’omia rahoja”, työeläkeyhtiöiden hallinoivilla pörssirahalla?
Suomalaiset työeläkeyhtiöt hallinoivat lähes 270 miljardin...
Virtain lapset uimakouluun kesällä Keuruun uimahalliin.
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain hyvinvointilautakunta päätti maanantaina hyväksyä uimakoulun järjestämisen kesällä 2025 Keuruun uimahallissa ja vahvisti uimakoulun hinnaksi 50 euroa/osallistuja.
Perusteluna on tarjota virtolaisille lapsille uimaopetusta uimahallissa lähinnä uima-altaan...
HyvaEP | Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue valitsi palvelualuejohtajat terveyspalveluihin
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto on hyväksynyt joulukuussa 2024 hyvinvointialueen uuden organisaatiorakenteen. Siinä terveyspalveluiden toimialueella on aiemman seitsemän sijaan viisi palvelualuetta.
Aluehallitus on kokouksessaan 25.3.2025 perustanut tarvittavat uudet...
Viikonvaihteessa | Lintuja bongataan pihoissa ja torneissa!
BirdLive Suomen järjestämä, keväinen lintujen tarkkailun ja tilastoinnin viikonvaihdetta vietetään kautta valtakunnan tulevana lauantaina ja sunnuntaina.
Bongaa päivä pihalla tapahtumaan saavat kaikki halukkaat osallistu, joko...
Unelmien liikuntapäivä Soinissa
Soinissa vietetään lauantaina 10.5. klo 10–17 Unelmien liikuntapäivää, joka tuo kuntalaiset, yhdistykset ja seurat yhteen liikkumaan, kokeilemaan uutta ja nauttimaan yhteisestä hyvinvoinnista.
Tapahtuma tarjoaa runsaasti...
Alavuden seurakunta | Vapun viettoon valmistauduttiin lähetysmyyjäisillä
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus / Töysä
Töysän seurakuntakodissa kokoonnuttiin keskiviikkona klo. 14-16. varsinaisiin Vappumyyjäisiin. -Kahden tunnin aikana oli mahdollisuus kokoontua nauttimaan simasta ja kahvista munkki rinkeleiden...
Poliisi | Hurjaa liikenneraivoa Vähässäkyrössä
Poliisi kaipaa vihjeitä ja havaintoja Vaasassa tapahtuneesta väkivallanteosta liikenteessä.
Liikenteessä tapahtui vakava rikos sunnuntaina 27.4. klo 01.10 yöllä. Tilanne sai alkunsa Vähässäkyrössä.
Henkilöautolla liikkeellä ollut autoilija,...
Ähtäri Zoo | Lumileopardi Juman hammaslääkärireissu
Ähtärin eläinpuiston lumileopardinaaras Juma matkusti viime viikolla eläinklinikka Takalan vastaanotolle.
Eläintenhoitaja huomasi maanantaina, että lumileopardin yläkulmahammas oli katkennut. Myös villieläinten hammasvaivat voivat olla kipeitä ja...
Vuoden eteläpohjalainen kylä -tunnustus Vimpeliin
Aisapari /J-Pnews
Vimpelin Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti-Viitaniemi -alueen kyläyhdistys on ollut jo vuosien ajan rohkea ja innokas hanketoteuttaja. Suurin yksittäinen projekti on ollut kylätalon toteuttaminen vuosina 2019-2020.
Vimpeliläinen käsitys...
Virrat osti Tredun Virtain kiinteistön
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupunginvaltuusto päätti ostaa Tredu Kiinteistöt Oy:ltä Virroilla sijaitsevan Tredun kiinteistön 349 500 euron kauppahinnalla maanantai-iltana.
Ostopäätökseen hyväksyttiin lisäys, että valtuusto sitoutuu toiminnan...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 28.4.
Valiokuntien ja viranhaltijapäätösten tiedottaminen/otto-oikeuden käyttö,
Päätös: Hyväksyttiin päätösesitys.
Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaava
Jari Hernesniemi, Jari Ollila ja Petri Kuoppala ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat...
Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä
Kuortaneen kunnanhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 28.4.
Kaavoitusaloite puutarhakylää koskien
Valmistelija: Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki
Kuortaneen kunta on hankkinut vuosien 2023 – 2024 aikana omistukseensa yhteensä noin 5,7 hehtaaria...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 28.4.2025
Kaupunginhallitus myönsi vuotuiset avustukset. Viisiokuntien Mielenterveysyhdistyksen avustus kohdentuu Kuustupa- toimitilan ylläpitämiseen. Tila mahdollistaa yhdistyksen ylläpitämän mielenterveyskuntoutujien toiminnan sekä yhteistyöyhdistysten toiminnan....



























