Alajärven kaupunginhallituksen päätöksiä

0
(Santeri Viinamäki)

Alajärven kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 5.5.

SUOMENSELÄN KALATALOUSALUEEN AVUSTUSHAKEMUS

Suomenselän kalatalousalue on lähestynyt kaupunkia 31.3.2025 saapuneella sähköpostillaan ja hakee Alajärven kaupungilta 500 euron avustusta kalatalousaluetoimintaan ja sen kehittämiseen. Suomenselän kalatalousalueen hakemus on esityslistan oheismateriaalina. Kaupungin yleishallinnon varoista on vuosittain myönnetty
harkinnanvaraisia avustuksia paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen toiminnan tukemiseen ja/tai toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin sekä yhteistoimintasopimuksiin. Vuoden 2025 avustusmäärärahoja on jäljellä 4.000 euroa.

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus myöntää Suomenselän kalatalousalueelle 500 euron avustuksen.

Hyväksyttiin.

TALOUSSUUNNITTELIJAN VIRKA 1.6.2025

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää, että taloussuunnittelijan virkaan valitaan KTM Kai Pouttu.
Esitys perustuu hakemusasiakirjoihin ja haastatteluihin sekä niiden perusteella muodostettuun kokonaisarviointiin ja siinä on huomioitu julkistavirkaa koskevat nimitysperusteet (taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto). Valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamista. Virassa noudatetaan 6 kk koeaikaa.

Merkittiin, että Antti-Kalle Levijoki saapui asian käsittelyn aikana klo 16.41.
Hyväksyttiin

LISÄMÄÄRÄRAHA / SELVITYS JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUDESTA

Kaupunginjohtaja

Kaupunginjohtaja muutti esityksensä kuulumaan seuraavasti:

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää 30 000 euron lisämäärärahan käyttöpuolelle kustannuspaikkaan 019006 Jätelautakunta. Määräraha katetaan tarvittaessa lainanotolla.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen.

LISÄMÄÄRÄRAHA / KOTIHOIDON KUNTALISÄ ALAJÄRVI

Kaupunginjohtaja

Kaupunginjohtaja muutti esityksensä kuulumaan seuraavasti: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää 100 000 euron lisämäärärahan vuoden 2025 käyttöpuolelle kohtaan 032052 Kotihoidon kuntalisä Alajärvi. Määräraha katetaan tarvittaessa lainanotolla.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn
päätösesityksen.

VUOKRA-ASUNTOJEN HANKINTA 2025

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto
1. toteaa kaupungin elinvoimaohjelmaan perustuen, että Kiinteistö Oy
Kitronpuisto hankkii kaksi vuokra-asuntoa, joista toinen on kolmio ja toinen neliö, Kitron alueelle suunnitellusta uudisrakennushankkeesta.
2. antaa kaupunginhallitukselle valtuudet omistajaohjauksen toteuttamiseen siten, että Kiinteistö Oy Kitronpuisto ryhtyy toimiin asuntojen hankkimiseksi kaupungin omistajaohjauksen mukaisesti.
3. myöntää kaupungin omavelkaisen takauksen enintään 438 000 euroa, jonka yhtiö ottaa asuntojen hankintaan. Takaus myönnetään seuraavin ehdoin:
a. lainan enimmäismäärä on 438 000 euroa
b. laina-aika on enintään 15 vuotta
c. kaupunki perii takausprovision 0,6 %/vuosi, kuten muiltakin konserniyhtiöiltä
d. lainaa ei voida nostaa ennen kuin yhtiö on tehnyt sitovan kauppasopimuksen kohteista.

Hyväksyttiin.

LISÄMÄÄRÄRAHA / VANHAN ELÄINLÄÄKÄRITALON PURKU

Kaupunginjohtaja

Kaupunginjohtaja muutti esityksensä kuulumaan seuraavasti:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto myöntää 45 000 euron lisämäärärahan vuoden 2025 käyttötalouteen kohtaan 072239 eläinlääkäritalo, eläinlääkäritalon purkamista varten. Lisämääräraha katetaan tarvittaessa lainanotolla.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn
päätösesityksen.

TERVEYSKESKUS PAIKOITUSALUEEN RAKENTAMINEN

Kaupunginjohtaja

Kaupunginjohtaja muutti esityksensä kuulumaan seuraavasti:
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto myöntää määrärahojen siirron 90 000 euroa kohteesta 097248 Eläinlääkäritalo vuoden 2025 investointiosaan 097317 Terveyskeskus pysäköintialue. Lisämääräraha katetaan tarvittaessa lainanotolla.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn päätösesityksen.

ENTISEN LEHTIMÄEN KIRKONKYLÄN KOULUN URHEILUKENTÄN MYYNTIIN ASETTAMINEN

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että tilat Onnela ja Kentänsivu asetetaan julkiseen myyntiin teknisen toimen toimesta. Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että alueesta laadittavan kauppakirjan, joka tuodaan erikseen hyväksyttäväksi, hyväksyy kaupunginhallitus.

Hyväksyttiin.

POIKKEAMISLUPA, KUURONKALLIONTIE

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus suostuu hakemukseen ehdolla, että rakennuspaikan puusto tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää, ja ranta-alueelle suositellaan noin 30 metrin levyistä suojavyöhykettä, jolle alkuperäistä puustoa ja pintakasvillisuutta tulisi jättää. Päätös on voimassa päätöksen antopäivästä lukien kaksi vuotta, jonka aikana rakentamislupa on haettava. Ennen minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä hakijan on
saatava rakennuslupaviranomaiselta rakentamislupa. Päätös annetaan julkipanon jälkeen.

Hakijan on suoritettava myönteisestä päätöksestä hyväksytyn taksan mukainen maksu 750,00 euroa.
Päätös lähetetään tiedoksi Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Alajärven rakennusvalvonnalle ja hakijalle

Hyväksyttiin.



 

JÄTÄ KOMMENTTI