ALAVUS-hiihtoa nyt kaikilla laduilla

0
Poikkeusoloissa sompaillaan Alavus-hiihtoa nyt erityisjärjestelyin. Mutta saman perheen jäsenet voivat laittaa sukset suihkimaan talläkin kertaa isolla joukolla. (Kuva:Pentti Hautala)

PENTTI HAUTALA/J-Pnews
Alavus/Töysä

Koronaviruksen pakottamana on laturetkilläkin nyt monenlaisia sovellutuksia. Esimerkiksi Finlandia-hiihto sujutellaan virtuaalisesti.

Yleisemmin käytössä on hiihtely periaatteella ”missä vain”. Tämä tarkoitaa sitä, että määrättynä aikana saa hiihdellä vaikka omia pihalatuja. Kuntoilun jälkeen kilometrimäärä tai hiihdetty aika ilmoitetaan tapahtuman järjestäjälle. Osanottajien kesken arvotaan sitten yleensä myöskin erilaisia palkintoja.

Näin tapahtuukin nyt lauantaina ja sunnuntaina 27.-28.2. Alavuden sekä Töysän laduilla, joissa molemmissa on pitkät perinteet laturetkien järjestämiseen niin sanottuna massatapahtumana.

Töysässä on tiedetysti maakunnan pisin laturetkien historia, kun Töysä-hiihtoa on sivakoitu 1950-luvun alusta saakka. Enimmillään 30 kilometrin kyläkierroksen suksitteli samana sunnuntaina lähes 700 hiihdon ystävää. Viime vuosituhannella sai jokainen osallistuja myös hienon Töysän vaakuunamitalin muistoksi.

Sama latureitti, mutta nyt peräti 35 kilometrin mittaisen on edelleen hiihdettävänä. Seuraavat kylät kuuluvat tämän lähes 100 metrin korkeuseron omaavan sinnittelyn vaikutuspiiriin: Kirkonkylä-Tohni-Vetola-Mutka-Sepänniemi.

Alavudella ja Töysässä on runsaasti latuja. Suosituimpia ovat varmasti Kirkkovuoren/Tuurin ja Iivarin maastot. Kaikki järviladut eivat ole hiihdettavässä kunnossa, sillä niissä vesi on noussut jäälle.

”Missä vain” Alavus-hiihtoa sompaillaan nyt viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina. Suoritukset saa sitten ilmoitella tulevalla viikolla sähköpostilla osoitteeseen: anniina.makela@alavus.fi tai tekstiviestillä 040 630 3021. Viestiin tulee merkitä nimi, puhelinnumero sekä kilometrit tai hiihdetty aika.

Järjestäjänä toimii Alavuden kaupungin liikuntapalvelut. Palkintoja osallistujille arvotaan runsaasti liikuntatoimen taholta.

Hienoja ja luistavia kelejäkin on suksitteluun luvassa viikonvaihteessa, joka luon varmasti osaltaan lisäintoa laduille lähtemiseen!


 

JÄTÄ KOMMENTTI