EPSHP | Korona ei hellitä otteestaan – BA.5-variantti valtaviruksena myös Etelä-Pohjanmaalla

0

Alueen kunnat ovat aloittaneet THL:n suosituksen mukaisesti neljännet koronarokotusannokset riskiryhmille sekä 60 vuotta täyttäneille.

Ihmisiä kuolee koronaan viikoittain!

Kesäkuu oli koronan suhteen rauhallinen, mutta heinäkuussa tilanne lähti heikkenemään. PCR-testillä todettujen tartuntojen määrä kaksinkertaistui (kesäkuussa 1095 tartuntaa, heinäkuussa 2323 tartuntaa). Myös sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on lisääntynyt merkittävästi.

Sekvensointitulosten perusteella voidaan todeta, että Omikron BA.5-variantti on noussut kesän aikana valtavirukseksi myös Etelä-Pohjanmaalla.
Viime viikolla todettiin 434 tartuntaa. Ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköissä on jälleen epidemioita eri puolilla maakuntaa. Myös koronakuolemia todetaan viikoittain.
Positiivisten tulosten osuus on kuitenkin jonkin verran laskenut edellisviikosta. Koulujen alun vaikutus koronatilanteeseen nähdään lähiviikkoina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on antanut suosituksen 4. koronarokoteannoksista yli 18-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville sekä 60 vuotta täyttäneille. Alueen kunnissa rokotukset näille ryhmille on jo aloitettu.
9.8. kokoontunut Nyrkki ei tehnyt muutoksia suosituksiinsa.

Nyrkin suositukset luettavissa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sivuilta
www.epshp.fi/nyrkki

Koronanyrkin kokouksen osallistujat 9.8.2022

Tero Järvinen, sairaanhoitopiirin johtaja, EPSHP, puheenjohtaja
Elina Kärnä, infektioylilääkäri, EPSHP,
Raimo Jokisalo, vs. johtajaylilääkäri, EPSHP
Kirsti Kähärä, terveyspalvelujohtaja, LLKY
Jaakko Anttila, peruspalvelujohtaja, Järvi-Pohjanmaa
Tiina Perä, johtava ylilääkäri, Seinäjoki
Marjo Ala-Salmi, johtava lääkäri, Kuusiolinna
Tuula Hannila-Handelberg, ylilääkäri, THL
Mika Kamunen, sivistysjohtaja, Lapua
Heikki Risikko, toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
Tomi Kohtanen, toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
Mika Soininen, ylijohtaja, Ely-keskus
Anna Lindholm, viestintäpäällikkö, EPSHP, kokouksen sihteeri

Seuraava alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous järjestetään maanantaina 5.9.2022.


 

JÄTÄ KOMMENTTI